Henkisen hyvinvoinnin kouluttaja Emmi-Sofia Markkanen, 38, kävelee syksyisessä luonnossa Espoon Laajalahdella. Paikka on hänelle rakas, sillä hän on hoitanut sieluaan Elfvikin luontotalon metsissä vuosia ja asunutkin sen välittömässä läheisyydessä.
– Edesmennyt äitini sanoi usein, että männyt ovat parantavia puita, Emmi-Sofia kertoo.
Nelisen vuotta sitten, äitinsä menehtymisen aikoihin, Emmi-Sofia haki lohdutusta Elfvikin metsistä. Samalla hän tervehti alueella laiduntavia lehmiä.
– Oli sellaisiakin päiviä, että ainoat kohtaamani kasvot olivat lempeät lehmän kasvot, hän toteaa. Ohitamme tänäänkin itäsuomen karjan lauman. Emmi-Sofia tervehtii iloisesti vanhoja ystäviään.
Viimeiset puolitoista vuotta Emmi-Sofia on asunut puolisonsa ja koiransa kanssa Helsingissä. Elämä on tasapainossa, ja henkiset asiat ovat hänen elämänsä keskiössä.
– Henkiset asiat olen saanut kirjaimellisesti äidinmaidossa, sillä äitini oli tunnettu henkinen opettaja. Hän kehitti aikoinaan Lightfulness Coaching -henkisen hyvinvoinnin menetelmän, jonka kehittämisessä minäkin olin mukana alusta asti. Vastasin sen markkinoinnista sekä valmennusten ja tuotteiden kehityksestä ja suunnittelusta yhdessä tiimin kanssa muun työni ohella.
Varsinaisen työuransa Emmi-Sofia on tehnyt TV-alalla ohjaajana, käsikirjoittajana ja tuottajana. Sitä ennen hän teki yritysvideoita ja mainoksia. Vuonna 2017 hän kouluttautui henkisen hyvinvoinnin ohjaajaksi. Tänä kesänä äitinsä ja hänen yhteistyöstä syntynyt kirja, Lightfulness – Tietoisuuden valopolku (Viisas Elämä, 2024) oli Emmi-Sofialle intensiivinen prosessi, jonka ohella hän käsitteli erityisesti äitinsä, Leena Maria Markkasen (1957-2020) menetystä. Äiti menehtyi syöpään.
Emmi-Sofia sairastui parikymppisenä itsekin syöpään. Hän löysi kainalostaan kohouman, joka osoittautui syöpäkasvaimen etäpesäkkeeksi.
– Sillä hetkellä opiskelin mediatuottamista ja elokuva-alaa kolmatta vuotta. Syöpä pysäytti elämäni. Valitsin kuitenkin luottamuksen parantumiseen sen sijaan, että olisin antanut pelolle pääroolia. Annoin toki pelkojenkin vierailla mielessäni sairastumisen aikana. Halusin kuitenkin elää luottamuksessa, uskoa parantumiseen ja keskittyä siihen, hän muistelee.
Kasvainta ei voitu heti leikata sen suuruuden vuoksi. Syöpähoitojen lisäksi äiti vei Emmi-Sofiaa monenlaisiin muihin hoitoihin, kuten energiahoitoihin. Luonnonlääkkeitä nuori potilas käytti vehnänorasmehusta alkaen. Kasvain pieneni ja se leikattiin.
– Kävin koulua voimieni mukaan. Lopputyöni, Toivon murusia -lyhytelokuva oli tekeillä. Senkin työstäminen antoi voimaa, ja halusin mahdollisimman paljon pysyä kiinni normaalissa elämässä. Koulussa harva tiesi tilanteestani.
Noin vuoden sairausprosessin jälkeen Emmi-Sofia tervehtyi. Hänessä alkoi versoa havahtumisen siemen syvempään ja tietoisempaan elämään.
Emmi-Sofia joutui uudelleen elämään syövän varjossa, kun hänen äitinsä sairastui. Äidin sairaus näytti ensin parantuvan, mutta uusiutui ja johti kuolemaan.
– Äitini kuolema on ollut minulle kaikista vaikein kokemani asia, omaakin sairastumistani vaikeampi.
– Äidin kanssa kävimme syvällisiä keskusteluja elämästä. Äiti oli paras ystäväni, mentorini ja työtoverini. Hän oli se, jonka puoleen käännyin elämäni vaikeina hetkinä. Vietimme aikaa paljon yhdessä sekä töissä että vapaa-aikana. Meillä oli hyvin läheinen suhde koko elämämme ajan.
Emmi-Sofia ei ollut tottunut tukeutumaan suuremmin muihin ihmisiin, vaikka rakkaita perheenjäseniä ja ystäviä hänellä on muitakin.
– Äitini lisäksi minulla ei oikeastaan ollut ketään muuta, joka olisi ymmärtänyt minua todella syvästi. Menetys oli niin suuri, että koin jääväni yksin maailmaan. Myöhemmin opettelin löytämään turvaa sekä itsestäni että muista läheisistä.
Aluksi suru ja hämmennys tulivat kuin hyökyaaltoina.
– Katkeroituminen olisi ollut mahdollista. En kuitenkaan halunnut jäädä siihen, vaan halusin hyväksyä, että oli äidin aika lähteä. Surutyötä tehdessäni aloin pikku hiljaa jälleen nähdä elämän värit kirkkaina. Askel askeleelta aloin löytää syvempää ymmärrystä ja entistä selkeämpiä ääriviivoja itselleni.