Seuraavissa Luontaisterveys-lehdissä Raija Kivimetsä avaa tarkemmin kirjansa Vireä Elämä asiasisältöjä. Joulukuun lehdessä tutustumme siihen, miten ja miksi Raijan mielestä olisi syytä muuttaa aamurutiineja sekä pitää puolipäiväpaastoja.

Viimeistellessään syyskuussa ilmestynyttä kirjaansa Vireä Elämä (Reafme.fi, 2022) tietokirjailija, filosofian maisteri Raija Kivimetsä joutui isojen luopumisten ja muutosten eteen. 

– Kolmen kuukauden aikana rakas elämänkumppanini eli 16-vuotias koirani Onni kuoli, muutin Espoosta maalle sukuni juurille Haapasalmen kylään Rääkkylän Pohjois-Karjalaan, sairastin koronan ja viimeistelin kirjani. Koin niin fyysisiä kuin henkisiäkin heikkouden hetkiä, hän kertoo.

Tuona aikana uuden kirjansa opit tulivat Raijalla konkreettisesti testattua ja hyviksi todettua.

– Kaiken myllerryksen ja luopumisten keskellä huomasin, että mitä enemmän paastosin, join yrttiteetä ja havupuu-uutejuomaa, söin villiyrttejä, marjoja ja oman pihapiirini kasviksia sekä saunoin ja harjoitin kiitollisuutta, sitä paremmin jaksoin ja mielialani pysyi hyvänä. Stressitasoni ja esimerkiksi verenpaineeni pysyivät matalalla myös sinä ”maagisena” viimeisenä päivänä, ennen kuin luovutin kirjani käsikirjoituksen kustantajalle.

Erityisesti Raija korostaa suoliston hyvinvoinnista huolehtimista fyysisen ja henkisen hyvinvoinnin kivijalkana: suotuisan keho-aivot-mieli –yhteyden alkukotina. Olennaista tässä on pitää paksusuolessa terveydelle suotuisat mikrobit voimissaan ja hillitä huonoja mikrobeja.

– Paksusuolen suotuisat bakteerit säätelevät vireyden lisäksi mielenterveyttä ja immuniteettia. Jotta jaksat paremmin ja suolistosi on rauhallisempi, on tärkeää pistää stoppi pahisbakteerien kinuamiselle, Raija vinkkaa kirjassaan.

Tällä hän tarkoittaa sitä, että epäsuotuisat suolistobakteerit käyttäytyvät suolistossa siten, että mitä enemmän niiden kukoistusta ruokkii esimerkiksi nopeilla hiilihydraateilla, sitä enemmän ne vaativat lisää höttöhiilareita. 

Raija kehottaa laittamaan stopin pahisbakteerien seireenien kutsulle konkreettisesti myös siten, että mielitekohetkellä tarjoilee itselleen vaikkapa palan pitkään kypsytettyä juustoa tai veistämään siivun ruoansulatusta edistävästä fenkolista.

Lue lisää Luontaisterveyden numerosta 9/2022!