Kosteusvoiteen päälle Tarja Rantakangas suosittelee aikuisen naisen meikissä CC-voidetta, joka on päivä- ja meikkivoiteen yhdistelmä.
- CC-voide on kivan kevyt pohja meikille. Se antaa nätin, läpikuultavan vaikutelman. Se kosteuttaa, tasoittaa ja peittää, muttei tee ihosta vahamaista, hän sanoo.
Ensin kuitenkin Tarjan mielestä on hyvä laittaa huulille kunnon kerros kosteuttavaa ja hoitavaa huulirasvaa.
Aikuisen naisen meikissä Tarjan mielestä vähemmän on enemmän. Samaa mieltä on meikattavaksi kaimansa Nummelassa toimivaan Vihreä Sydän -ekokampaamoon tullut 60-vuotias Tarja Omenainen, toimittaja Nummelasta, joka työskenteli aikaisemmin näyttelijänä ja tunnetaan erityisesti Salatut Elämät -televisiosarjasta.
Luomet pohjustetaan
Silmien alle Tarja sipaisee kevyesti oranssia peitevoidetta. Sillä saa vastavärinä taitettua tummuutta.
- Vihreä peitevoide puolestaan taittaa punaisuutta ja violetti pinnassa olevia verisuonia, kertoo Tarja.
Silmäluomien iho on yleensä tummempaa kuin muu iho, ja luomilla ovat monesti verisuonet pinnassa.
Kabuki on monitoimityökalu meikin teossa!
- Suosittelenkin luomien ihon värin tasoittamiseen pohjustusvoidetta. Huolellisesti pohjustetuilla luomilla luomivärin sävyt pääsevät paremmin oikeuksiinsa, ja luomivärit eivät paakkuunnu luomivakoon. Kiinnitä huomiota myös silmäkulmien sisänurkkiin. Taputtele niihin kevyesti ohut kerros peite- tai valoväriä, niin saat kirkastettua katsetta, Tarja vinkkaa.
Silmäluomien pohjustusvoiteen, kuten myös CC-voiteen ja poskipunan hän levittää kabuki-siveltimellä. - Tuuheantiheä, pehmeäharjainen kabuki on todellinen monitoimityökalu meikin teossa! Tarja naurahtaa.
Pehmeä katse häivyttäen
Silmien rajauksen hän tekee rajauskynällä pienillä liikkeillä tiheästi piirtäen, jottei rajauksesta tule yhtenäistä viivaa, joka tekee katseesta helposti kovan. Rajauksen hän kiinnittää ja häivyttää luomivärillä. Oliivi-ihoiselle, ruskeasilmäiselle Tarjalle ruskea rajaus ja ruskea luomiväri ovat luonnollisen kauniit valinnat.
– Häivytys on olennaisen tärkeää luomivärin luonnollisen lopputuloksen aikaansaamisessa, korostaa meikkaaja-Tarja.
- Kulmia ei saa unohtaa. Hajakarvat siistitään. Kulmat värjätään kulmakynällä ja väri harjataan siistiksi. Huolellisesti muotoillut ja värjätyt kulmat kehystävät kauniisti kasvoja ja kohottavat katsetta.
Ripsivärin alle Tarja laittaa volyymia ripsiin antavaa ripsiprimeria, joka myös lisää ripsivärin pysyvyyttä. - Huulipunan suosittelen levittämään aina siveltimellä, siten saa siistin ja pysyvän lopputuloksen.
Piristä poskipunalla
Tarja kertoo, että aurinkopuuteri ei ole varsinaisesti tarkoitettu varjostukseen, vaan ennemminkin sitä laitetaan kasvoilla kohtiin, mihin aurinko osuu. Varjostustuotteet ovat erikseen.
- Heti poskipäiden alle tuleva varjostus häivytetään yläviistoon.
Poskipunaa Tarja suosittelee käyttämään niin päivä- kuin iltameikissä. - Poskipuna tuo pirteyttä, väriä ja ilmettä kasvoille.
Hän vinkkaa kokeilemaan rohkeasti kirkkaitakin värejä, esimerkiksi korallia, pinkkiä tai kirkasta oranssia sekä hempeilemään vaaleanpunaisen ja persikan sävyillä. - Olennaista on, että poskipunan väri ei ole liian tumma, ettei kasvojen ilmeestä tule tunkkainen.
- Poskipunan paikan löydät, kun hymyilet oikein leveästi. Poskipuna sivellään hymyn nostattamaan poskien korkeimpaan kohtaan sivuille häivyttäen, mutta ei pallomaisesti.
Meikissä kaimalleen Tarja Rantakangas käytti ranskalaisia Boho Green Make-Up sekä Charlotte Bio -luonnonkosmetiikkasarjojen tuotteita.

Voidemainen poskipuna soveltuu huulipunaksi ja toisin päin huulipuna poskipunaksi.
