Kun reilut seitsemänkymppinen mies tulee ayurveda-lääkäri Bhawna Sharman asiakkaaksi alaselkävaivojen vuoksi, Sharma mittaa häneltä ensin pulssin. Näin hän toimii jokaisen asiakkaansa kohdalla.
’’Pulssi on erinomainen informaation lähde. Sen kautta saa nopeasti kokonaisvaltaisen käsityksen elämäntavoista, unesta, ruokavaliosta ja mahdollisista sairauksista.’’
Miesasiakastaan Sharma kehottaa menemään nukkumaan ennen iltakymmentä.
’’Kello 22-02 on kaikkein puhdistavin unen vaihe’’, hän sanoo.
Ruokavaliota Sharma kannustaa reivaamaan kohti karvasta makua. Sokeria on syytä välttää. Kaikki vihreät kasvikset ovat hyvästä, kesäkurpitsa aivan erityisesti, koska kesäkurpitsa on helppoa ravintoa kehon käsitellä.
’’Lohi ja kuha sopivat sinulle kevyesti kypsennettynä, vaikkapa höyryuunissa, lisukkeeksi runsaasti vihanneksia. Raakaa kalaa sinun olisi hyvä välttää’’, Sharma vinkkaa.
Leipää olisi syytä vähentää, kuten lähes jokaisen suomalaisen. Sharman mukaan paras leipävalinta on ohrasta leivottu täysjyväleipä.
Verenpaine ja kolesteroli kuriin
Korkeaan verenpaineeseen Sharma kertoo hänen mukaansa toimivaksi todetun konstin.
’’Blendaa tuoreesta mintusta ja korianterista sekä sitruunasta seos. Nauti sitä kuurina joka päivä viikon ajan reilun ruokalusikallisen verran.’’
Korkea kolesterolikin saa kyytiä Sharman konsteilla.
’’Sekoita kaksi teelusikallista psylliumia ja yksi teelusikallinen sarviapilan siemeniä lasilliseen lämmintä vettä ja murskaa joukkoon yksi valkosipulin kynsi. Nauti juomaa kahdesti päivässä vaikkapa parin viikon kuurina. Muista myös riittävä veden juominen.’’
Ayurvediset mausteet ovat Sharman mukaan ovat antioksidanttirikkaita täsmäiskuja muun muassa tulehdusten hillintään, ruoansulatukselle sekä sydän- ja verisuoniterveydelle. Ne ovatkin meille suomalaisille tuttuja makuja: kardemummaa, kanelia, inkivääriä, neilikkaa, mustapippuria, muskottipähkinää. Makeutukseen sopii hunaja.
’’Sahrami on erinomainen mielen tasapainoittaja ja tyynnyttäjä, käytä kuitenkin ruokien mausteena, ei niinkään vehnäpullassa! Fenkoli hillitsee vatsanpuruja, ja auttaa ruoansulatukseen, jos tulee ylensyötyä. Tulehduksia tehokkaasti hillitsevää kurkumaa olisi hyvä käyttää yhdessä mustapippurin kanssa, jonka sisältämä, tulisuuden antama piperiini lisää kurkuman imeytymisnopeutta suolistossa.’’
Kuivatuista fenkolin, korianterin ja kuminan siemenistä Sharma vinkkaa hauduttamaan teen vallankin talvikauden lämmittäjäksi. Yrttejä ja hedelmiä monipuolisesti sisältävä, ayurvedan perinteinen ”hillo” toimii myös flunssasuojana.
Jalkapohjat ja kämmenet käsitellään myös
Sitten on selän vuoro. Asiakkaan SI-nivel on Sharman mukaan puristuksissa ja välilevyt madaltuneet. Niska-hartiaseutu jumittaa toispuoleisesti paljosta puhelimessa puhumisesta.
’’Hieronta hoitavalla yrttiöljyllä rentouttaa lihaksia ja helpottaa kipua. Hierontaöljyn valitsen aina asiakkaani tarpeen mukaan. Erinomainen selkäkivun lievittäjä on papujauhosta tehty, alta ja päältä avoin, neliönmuotoinen kehikko, jonka asetan ristiselän kohtaan ja valutan sinne lämmintä öljyä. Sen annetaan vaikuttaa parikymmentä minuuttia.’’
Sharma rentouttaa asiakkaansa selän lihaksia myös kuumilla kivillä. Hän korostaa, että jalat heijastepisteineen ovat koko kehon peili.
’’Käsittelen jalat jokaisessa hoidossani hieroen niitä lämpimällä öljyllä. Jalkahieronta on ihana hemmotteleva hoitohetki niin itselle kuin läheiselle’’, Sharma vinkkaa kotikonstiksi.
Hän hieroo myös kämmenselän ja -pohjan.
’’Kämmenessä on kaikki ayurvedan viisi elementtiä: vesi, maa, ilma, tuli ja avaruus.’’
Hoitohetken lopulla Sharma hieroo kallonpohjan, pään ja korvalehdet ruusuöljyn tuoksuisella öljyllä, jossa on aavistus tasapainoittavaa sahramia. Hoito päättyy hänen Himalajalta tuomansa äänimaljan soittoon. Äänimalja lepää asiakkaan keholla ja Sharma soittaa sitä malletilla.
’’Äänen värähtely resonoi syvästi elimistön kanssa, rentouttaa ja aktivoi elimistöä hoitamaan itse itseään.’’
Intiassa lääkäriksi opiskellut Bhawna Sharma on toiminut Suomessa reilut kymmenen vuotta. Hän on erikoistunut henkilökohtaisiin ayurvedic-hoitoihin, panchakarma- sekä detox-hoitoihin. Naisen elämänkaaren jokaisessa vaiheessa Sharma kulkee rinnalla hoitaen ja tukien.
’’Panchakarma on ikivanha ayurvedinen detox- ja nuorennushoito, jonka tarkoituksena on puhdistaa keho myrkyistä, palauttaa tasapaino ja vahvistaa yleistä hyvinvointia. Se on strukturoitu, syvästi terapeuttinen prosessi, joka sisältää yksilöllisiä öljyhierontoja, höyryhoitoa, yrttihoitoja ja hellävaraisia sisäisiä puhdistusmenetelmiä’’, hän määrittelee.
Dr Bhawna Sharma ottaa vastaan Helsingin Kalliossa Hoitotila Kiranissa. Hänet tavoittaa +358 465677690 ja ayurveda.hima@gmail.com. Häneltä voit tiedustella myös ayurvedisia tuotteita. Hän luennoi myös JoogaFestivaaleilla, jotka ovat 28.2.-1.3.2026 Helsingin Kaapelilla.
Jalkahieronta on ihana hemmotteleva hoitohetki niin itselle kuin läheiselle.
