Maaseutumatkailuyrityksissä on vahva halu kasvaa sekä kotimaan markkinoilla että kansainvälisesti. Kasvun saavuttaminen vaatii kuitenkin uusia käytännön keinoja, tukea ja rohkeaa kehittämistä. Tiedot käyvät ilmi maaseutumatkailuyrityksille suunnatun kyselyn ennakkotuloksista. Maaseutumatkailussa joulu on erityisen suosittua aikaa. Moni hakeutuu maalle hiljentymään ja kokemaan perinteisen juhlan tunnelman.
Tutkimus julkistetaan kokonaisuudessaan 14. tammikuuta 2026 järjestettävässä Matkalla kasvuun -tapahtumassa. Lopella Terwa-maaseutumatkailukohteessa järjestettävä tapahtuma kokoaa yhteen maaseutumatkailuyrittäjiä ja alan asiantuntijoita eri puolilta Suomea. Sen järjestää maaseutumatkailua valtakunnallisesti kehittävä Lomalaidun ry yhteistyökumppaneineen, muun muassa MTK:n kanssa.
– Tavoitteena on murtaa kasvun esteitä. Tilaisuudessa tuodaan esille käytännön neuvoja ja yritysesimerkkejä muun muassa myynnistä, digitaalisesta markkinoinnista ja liiketoiminnan kehittämisestä. Käytännön vinkit, uudet ideat ja yhteistyö ovat tärkeitä, jotta kasvu voi toteutua. Tahto on tietenkin tärkeintä, sanoo Lomalaidun ry:n toiminnanjohtaja Kimmo Aalto.
Maaseutumatkailun kerrannaisvaikutukset alueilleen ovat huomattavat.
Suomessa toimii noin 45 000 matkailualan yritystä, joista arviolta 5 000 on maaseutumatkailuyrityksiä. Suurin osa tarjoaa majoituspalveluita: mökkejä, huoneistoja ja hotellitasoista majoitusta. Palveluvalikoimaan kuuluu laajasti myös ruoka- ja aktiviteettipalveluita. Maaseutumatkailu nojaa vahvasti kestävän ja vastuullisen luontomatkailun kasvavaan kysyntään.
Matkailuala myy Suomessa lähes 17 miljardin euron edestä vuodessa, joten maaseutumatkailun kasvu olisi merkittävä piristysruiske maakunnille.
– Kerrannaisvaikutukset ovat huomattavat muun muassa vähittäiskauppaan, rakennusalalle ja yleisesti alueiden elinvoimaan, Aalto kertoo.
Maaseutumatkailussa on paljon kasvupotentiaalia, sillä Suomi kiinnostaa ulkomaisia turisteja. Lisäksi alan yritysten on tärkeää markkinoida aktiivisemmin palveluitaan kotimaassa. Kysynnän kasvu perustuu nimenomaan laadukkaisiin palveluihin.
