Sellaisen suojaan Eira Litmanen olisi halunnut sulkea koulukiusaamisen uhriksi joutuneen tyttärensä. Prosessissa Eiran oma kiusaamishistoria nosti hänessä traumoja pintaan.

Välituntiseurasta ja ryhmätöistä ulkopuolelle sulkemista. Nimittelyä. Solvaamista. Tavaroiden rikkomista. Päälle sylkemistä. Tönimistä. Ilkeitä ääniviestejä. Väkivallalla uhkaamista. Eira Litmasen tytär oli yli kaksi vuotta systemaattisen kiusaamisen kohteena. Kiusaaminen alkoi alakoulussa kolmannen luokan keväällä ja jatkui kuudennen luokan loppuun saakka. Välillä kiusaamisessa oli pieniä taukoja, mutta kiusaamismoodi oli koko ajan päällä.

’’Kiusaaminen oli ikävää siitäkin syystä, että vaikka osa kiusaajista lopetti, niin uusia tuli tilalle. Se turhautti.’’

Kiusaamisväkivallan aiheuttamat haavat olivat tyttärellä pääsääntöisesti henkisiä, mutta myös fyysisiä.

’’Pari kertaa liikuntatuntien pallopelissä pallolla heitettiin tahallaan tytärtäni kohti. Molemmilla kertaa pallo osui kipeästi päähän. Tekijät olivat eri molemmilla kerroilla.’’

Eira otti heti kiusaamisen alussa kouluun ja myös kiusaajien vanhempiin yhteyttä.

’’Koulun suhtautuminen oli kaksipiippuista. Toisaalta asia otettiin vakavasti ja sitä haluttiin selvittää. Toisaalta toimeen tarttuminen oli osin tahmeaa ja byrokraattista.’’

Koulukuraattori jutteli erikseen sekä Eiran tyttären että hänen kiusaajiensa kanssa.

’’Vanhemmat suhtautuivat moninaisesti. Osa oli hyvin yhteistyöhaluisia selvittämään asiaa ja laittamaan kiusaamista kuriin. Osa vähätteli. Osa ei nähnyt kiusaamista ongelmana, tai he eivät ymmärtäneet asian vakavuutta. Minua kohtaan oli myös hyökkäävää ja syyllistävää suhtautumista. Tytärtäni syyllistettiinkin; miksi hän on kielinyt äidille. Kiusaamisvyyhdin selvittäminen oli aikaa vievää. Kiusaamisen jatkuessa pitkään aloin jo huomata väsymystä sen selvittämisessä niin koulun kuin kiusaajien vanhempienkin taholta.’’

Varsinaista syytä kiusaamiseen ei koskaan selvinnyt.

TUNTEIDEN VUORISTORATA

Eirassa tyttären kiusaaminen aiheutti monenlaisia tunteita.

’’Vihaa, epäoikeudenmukaisuutta, raivoa, surua, voimattomuutta, turhautumista, ennen kaikkea vahvaa suojelemisen halua. Olisin halunnut levittää tyttäreni suojaksi parantavan, puhdistavan ja eheyttävän sateenvarjon’’, hän kuvaa.

Eiraa itseäänkin kiusattiin ala-asteella, itäsuomalaisen maaseudun kyläkoulussa 1980-luvulla. Kiusaaminen jatkui myös yläasteella. Koulun vaihtuessa kiusaajatkin vaihtuivat.

’’Kovistelua, nälvimistä, yhteisöstä poissulkemista. Minut väijytettiin puuvessaan ja toiset kuuntelivat seinän takana, mitä teen vessassa’’, hän muistelee.

’’Tuolloin koulukiusaamisesta ei puhuttu julkisuudessa, kuten onneksi nykyään tehdään. Koulun suhtautuminen ei ollut kovin empaattista. Kiusaamista itkiessäni ala-asteen miesopettaja sanoi minua itkupilliksi.’’

Toisin kuin tyttärensä teki heti, niin ala-asteella Eira ei kertonut kotona kiusaamisesta. Vasta yläasteella ollessaan Eira kertoi. Kun hänen äitinsä sai tietää asiasta, niin hän otti yhteyttä kiusaajien vanhempiin.

’’Kävimme heidän kodeissaan selvittämässä asiaa. Kiusaaminen loppui, mutta minunkaan kohdalla syy kiusaamiseen ei selvinnyt.’’

Tyttärensä kiusaamisen jatkuessa ja vallankin ollessaan pahenemisvaiheissa kuin sarjatulta Eiran omat lapsuuden kiusaamiskokemukset nousivat hänessä pintaan.

’’Olin hyvin stressaantunut. Mieli ja keho reagoivat vahvasti. Pelästyin aina kovasti, jos tyttäreni soitti kesken koulupäivän tai koulun jälkeen: mitähän nyt on tapahtunut, Eira kertaa traumojen aktivoitumista – helposti myös itseään toteuttaviksi ajatuskehiksi.’’

Lue lisää Luontaisterveyden numerosta 7/2025!

Eira Litmanen kannustaa panostamaan monipuolisesti hyvinvointiin.’’Hyvinvoivalla ihmisellä ei ole tarvetta kiusata toisia.’’ Kuva: Bisher Sawan