
Ole se valo, joka olet. Se on Kirsi Rannon eli Deepthin elämän motto. Äiti Amma antoi Intiassa Kirsille tuon nimen, joka merkitsee äkillisesti leimahtavaa valoa.
Mutta paljon oli tapahtunut, ennen kuin Kirsi päätyi Intiaan Äiti Amman oppiin, löysi elämälleen tarkoituksen ja suunnan, sekä ennen kaikkea sisäisen rauhan. Nykyään Kirsi toimii laulamisen lisäksi naisten henkisen kasvun ja pyhän naiseuden mentorina perustamassaan Pyhä Nainen Akatemiassa.
Vuoden 1998 Tangokuningatar sai voittonsa jälkeen tehdä työtä, jota rakasti, mutta uupui tanssilavakeikkojen kovaan tahtiin. Uupumuksesta toivuttuaan Kirsi alkoi pikku hiljaa etsiä uutta suuntaa. Sitten tapahtui vielä äänen menetys, josta tuli lääkärin tyly tuomio: laulut on laulettu.
Kaikesta huolimatta elämä ohjasi eteenpäin. Se tie, jota Kirsi nyt kulkee, löytyi monien sattumien kautta. Tai ehkä ne eivät olleetkaan sattumia, sillä Kirsi uskoo, että kaikella on tarkoitus.
Kirsi tekee uutta levyä, pitkästä aikaa. Syksyllä ilmestyvä levy sisältää Kirsille edelleen rakkaita klassikkotangoja, mutta uusina, puolison Mika Toivasen tekeminä huikean erilaisina sovituksina – ikään kuin hiljaisina tangoina, joista turha on riisuttu pois. Jäljellä on vain tumma ääni ja tarina. Tulevan levyn nimi on yksinkertaisesti Tango.
’’Koen, että nyt laulan omalla äänelläni. Levyn myötä eräs ympyrä sulkeutuu. Levyllä on muun muassa tango nimeltään Jää, joka oli myös ensimmäisellä levylläni. Se on Mikan sävellys, mutta nyt aivan toisenlaisena versiona. Sen teksti on kirjoitettu kuin minulle juuri tähän hetkeen – 27 vuotta myöhemmin.’’
Kirsi tajusi 6-vuotiaana, että musiikista tulee hänelle elämänura.
’’Se tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta. Televisiossa Kymppiuutisten kevennyksessä esiintyi Dingo. Tiesin, että juuri tuota haluan tehdä.’’
Ja niin Kirsi myös teki. Hän alkoi opiskella klassista ja kevyttä musiikkia jo alakoulussa, kävi läpi musiikkiluokat ja musiikkilukion, ja ehti aloittaa opiskelut konservatoriossa, kunnes opiskelut keskeytyivät, kun hänestä kruunattiin Tangokuningatar. Myöhemmin hän palasi opiskelujen pariin ja valmistui laulunopettajaksi Kokkolassa, mutta ne työt on saaneet vielä odottaa.
Tangokuningattaruuden myötä Kirsillä riitti vuosia keikkoja monipuolisesti niin tanssilavoilla kuin ravintoloissakin, laivoilla ja yksityistilaisuuksissa.
’’Se oli unelmieni työtä, joten oli hirveän ristiriitaista, että uuvuin. Mutta olin nuori, eikä minulla ollut vielä työkaluja hoitaa itseäni.’’
ENKELIT JA ÄITI AMMA
Uupumuksen myötä Kirsi etsi luettavakseen henkistä kirjallisuutta ja elämäntaito-oppaita.
’’Ritva Enäkosken kirjat taisivat olla siihen aikaan ensimmäisiä kirjoja, jotka löysin, ja ne avasivat minulle uuden maailman. Ymmärsin, että näitä taitoja voi opiskella. Myöhemmin koin ensimmäisen enkelikokemukseni, joka muutti ymmärrykseni elämän syvemmästä tarkoituksesta ja maailmankaikkeudesta jossa elämme.’’
’’Kokemus oli aivan valtavan ihana. Tunsin, että sydämestäni lähti ikään kuin iso tulppa pois. Se oli ihan puhdasta iloa. Olin ehtinyt uida jo aika syvällä, mutta silloin palautui usko elämään.’’
Äiti Amma ja yhteys Intiaan putkahtivat Kirsin elämään sattumalta vuonna 2008.
’’Eräs ystäväni kertoi, että tällainen halaava nainen on tulossa Helsinkiin ja kysyi, haluanko tulla hänen mukaansa. Ajattelin, ettei minulla ole mitään menetettävää.’’
’’Ammassa minua sykähdytti se, miten hän jakoi elämänviisauksia hyvin maanläheisellä ja äidillisellä tavalla. Ymmärsin, että jos pystyn elämään elämääni sydämestä käsin, pysyn oikealla polulla. Ja tottakai halaus oli toinen asia, jonka koin voimakkaasti.’’
Kirsi lähti vierailulle Äiti Amman ashramiin eli hengelliseen yhteisöön Intiaan. Hän on käynyt siellä jo toistakymmentä kertaa.
’’Amman paikasta tuli minulle tärkeä paikka, johon sain aina vetäytyä keskittymään henkiseen elämään ja vahvistamaan itseäni. Amma on esimerkki siitä, mitä myötätunnolla ja rakkaudella saa aikaan.’’