Suuri osa ihmisistä herää ajattelemaan kehonsa hyvinvointia vasta, kun tuntee erilaisia oireita tai kipuja.
– Silloin voi syntyä kielteinen suhde kehoon ja koetaan sen pettäneen omat sille asetetut vaatimukset, eikä niinkään nähdä, miten on itse vaikuttanut oman kehonsa hyvinvointiin, pohtii joogaopettaja, eläkkeellä oleva fysioterapeutti Irmeli Viippola.
Hän jatkaa, että ihminen on luotu liikkumaan ja kaikki kehon osat kaipaavat toimintaa. Liike on lääke, joka voi parantaa monta vaivaa. Sen sijaan ihmiset alkavat usein varoa ja vähentää liikkumista tuntiessaan kipuja.
– Kivun pelko voi alkaa hallita ja rajoittaa elämää. Kipua ei toki pidä myöskään väheksyä, sillä se on tärkeä viesti, jota pitää kuunnella ja etsiä siihen mahdollisesti löytyvä syy. Aina ei kuitenkaan syytä löydy, eikä kaikkia kipuja voida hoitaa, mutta vähitellen kivuista huolimatta kannattaa lähteä liikkeelle. Kun se tehdään pienin askelin, alkaa tulla lisää uskallusta ja itseluottamusta, Viippola rohkaisee.
Jooga sopiikin Viippolan mielestä loistavasti lähes kaikille. Se on pehmeä laji, jossa edetään omaa kehoa kuunnellen.
Irmeli Viippola pohtii, että osa ihmisistä odottaa parannusta itsensä ulkopuolelta.
– Ajatellaan, että joku muu hoitaa, eikä nähdä, mikä vastuu meillä itsellämme on omasta terveydestämme. Voisimme alkaa tehdä pieniä juttuja oman hyvinvointimme hyväksi, hän kannustaa.
Joogan keinoin liikkumista voi lähestyä varovasti ja oppia vähitellen tuntemaan itseään ja kuuntelemaan kehonsa viestejä. Samalla voi oppia hallitsemaan omia pelkojaan.
Vuonna 2020 joogaopettajaksi Suomen Joogaliiton koulutuksesta valmistunut Irmeli Viippola käytti joogan keinoja myös omassa työssään fysioterapeuttina.
– Jooga on hyvin yksilöllinen kokemus. Se on kaikille omanlaisensa tila ja elämys, joka ei ole koskaan samanlainen. Omat odotukset voivat aiheuttaa pettymyksiä, mutta jos ei odota mitään, on jo päässyt pitkälle oikeaan suuntaan. On ymmärrettävää, että helposti toivotaan nopeaa ratkaisua, mutta joogan tie vaatii kärsivällisyyttä, Viippola pohtii.
Kun uskaltaa antautua olemisen tilaan, elää tässä hetkessä ja hyväksyä sen todellisuuden, joka nyt vallitsee, on Viippolan mukaan saavuttanut oman harjoituksen päämäärän. Silloin saattaa hetkellisesti unohtaa jopa kivut, tai ainakin suhde niihin on muuttunut. Voi vähitellen alkaa hyväksyä myös kärsimyksensä osaksi elämää. Niinpä Viippola suosittelee joogaa myös kivuista kärsiville.