
Lohjalaisten Hellen ja Jyrki Dahlmanin omistama maatila siirtyi luomutuotantoon vuonna 2012.
”Itselläni oli ollut jo pidempään ajatus luomuviljelystä. Se tuntui joka tavalla hyvältä ratkaisulta”, kertoo tilan toimintaa vetävä Hellen Dahlman.
”Näin nuorena luomua entisissä mummuloissa. Isovanhempani eivät kuitenkaan olleet luomutuottajia, vaan setäni ja enoni perheet.”
Dahlman sanoo huomanneensa, että tietoisuus luomutuotteista on kasvanut viime vuosina.
”Asiakkaat ovat entistä kiinnostuneempia. Selvästi kiinnostus omaan hyvinvointiin on lisääntynyt. Nykyisin myös ajatellaan luomuasioista eri tavalla kuin vielä jokunen vuosi sitten.”
Vaikka yhä useampi suomalainen haluaa ruokalautaselleen luomua, silti edelleen kuulee toisenlaisiakin väitteitä.
”Luomua voidaan pitää kalliina. Monet mieltävät luomun myös hienostoihmisten ruuaksi, mutta sitähän se ei todellakaan monilta osin ole. “
Kylänpään tila sijaitsee Lohjalla entisen Nummi-Pusulan puolella Taustan kylässä. Kaarlo ja Emilia Dahlman ostivat tilan vuonna 1909. Sittemmin vuonna 1961 ostettu Honkamäen tila liitettiin Kylänpäähän. Vuosikymmenien aikana tilalla oli lypsykarjaa. 27 hehtaarin pellot tuottivat viljaa, heinää ja perunaa. Viimeisin sukupolvenvaihdos, jolloin tila siirtyi Hellen ja Jyrki Dahlmanille, tehtiin vuonna 1998.
”Kylänpään lehmänavetta muutettiin emakkosikalaksi vuoden 1980 vaiheilla Jyrkin vanhempien aikana. Me pidimme sikalaa vuosina 1998-2003. Alkuvuosina pelloilla kasvoi pääasiassa ohraa ja kauraa, mutta joskus kokeiltiin ohessa myös muuta, kuten härkäpapua”, Hellen Dahlman kertoo.
Nykyisillä omistajilla oli ollut jo aika pitkään omat ajatuksensa tavallisesta viljelystä.
”Viljanviljely ei kannata, mitään ei tahtonut jäädä viivan alle. Siinä alkoi omakin jaksaminen olla koetuksella”, Dahlman tietää.
Jotain piti siis tehdä.
”Puhuin varmaan viisi vuotta luomun puolesta kotona ja pehmittelin maaperää. Niinhän Jyrki sitten kerran totesi, että nyt lähdetään selvittelemään, mitä kaikkea luomuviljely tarkoittaa ja mitä se vaatii. Menimme maaseutusihteerin juttusille. Seuraavalla viikolla olimme luomukurssilla Järvenpäässä.”
Hellen Dahlman muistaa kurssin ajatuksia avanneena prosessina.
”Eikä aikaakaan, kun jo teimme luomusta 5-vuotisen sopimuksen!”
Kylänpään tila siirtyi luomutuotantoon vuonna 2012.
”Sen jälkeen tuotannossa ei enää käytetty tavanomaisia tuotantopanoksia, aloitettiin viljelykierto ja perustettiin tarvittava määrä vihernurmia. Meillä siirtymä meni vaiheittaisesti, koska osa pelloista oli jo aiemmin valmiita luomuun, eli niissä ei ollut käytetty kemiallisia lannoitteita tai kasvinsuojeluaineita. Loput pellot saatiin luomulle siirtymävaiheen jälkeen. Koko tilan tuotanto oli luomua vuonna 2015.”
Tällä hetkellä Kylänpään tilan tuotteilla on luomusertifikaatti.