Allergeeneille altistuminen voi vähentää allergiaoireita harjoittamalla immuunijärjestelmää toimimaan oikein.
Allergiassa immuunijärjestelmä toimii väärin. Allergiaoireiden aiheuttajat, kuten siitepöly tai pähkinät, eivät kuitenkaan ole vaarallisia, vaikka immuunijärjestelmä niin luuleekin. Allergia-, iho- ja astmaliiton luonto- ja ympäristöterveyden tutkija Juha Jantunen kertoo, että jos eletään mikrobirikkaassa ympäristössä, immuunijärjestelmä toimii todennäköisemmin oikein.
’’Esimerkiksi maaseudulla, luonnon keskellä lapsuutensa eläneillä on todennäköisesti vähemmän allergioita ja esimerkiksi tyypin I diabetesta. Tällaiset tarttumattomat tulehdussairaudet ovat voimakkaasti lisääntyneet kaupungistumisen myötä.’’
Ennen ajateltiin, että allergeeneja kannattaa vältellä.
’’Ajan kanssa todettiin, että tämä tapa ei kuitenkaan toiminut, vaan allergioita tuli vain lisää’’, Jantunen kertoo.
ALLERGIAT VÄHENTYNEET
Vuosien 2008–2018 kansallinen allergiaohjelma kannusti altistumaan allergeeneille ja totuttelemaan niihin, jos oireet ovat lieviä. Jantunen kuvaa esimerkkinä, että jos ei pitkään aikaan ole ollut eläinkontaktia, voivat oireet olla vahvemmat uuden altistumisen myötä. Hän kuitenkin muistuttaa, että altistumisessa ja sietokyvyn vahvistamisessa kannattaa käyttää harkintaa. Vaikeissa oireissa siedätyshoito tehdään aina lääkärin valvonnassa. Allergeeneille altistumisesta on silti saatu hyviä tuloksia.
’’Kansallisen allergiaohjelman myötä oireilu lieveni ja myös koulumaailmassa tarvittujen ruokadieettien tarve väheni. ’’
Ohjelman aikana koulutettiin lääkäreitä ja terveydenhuollon ammattilaisia ja tehtiin töitä asennemuutoksen eteen. Allergioiden määrän vähenemisestä huolimatta antihistamiinien käyttö on lisääntynyt, joten vielä on tehtävää.


