Keltasipulin kuorista keltaista ja punasipulin kuorista vihreää. Sinisistä lupiineista vaaleansinistä, okrakäävästä violettia ja omenapuun kuoresta kullankeltaista. Luonnosta, puutarhasta ja keittiöstä löytyy monenlaisia aineksia, joilla voi värjätä lankoja ja kankaita.
Kiinnostus luonnonvärejä kohtaa on nousussa. Karjalohjalainen Kirsi Mantua-Kommonen innostui luonnonväreistä vuonna 2005. Hän tutustui lankojen värjäämiseen Helsingin työväenopiston kurssilla. Sittemmin siitä on tullut myös työ tutkimuksen parissa Aalto-yliopistossa.
– Olin teini-ikäisestä asti harrastanut neulomista ja neulemallien suunnittelua. Myös värit ovat olleet minulle aina tärkeitä. Tein kauppiksessakin väitöskirjan väreihin ja niiden merkitykseen liittyen. Silloin luonnonvärit alkoivat nousta esille ja kiinnostuin niistä. Mantua-Kommoselle luonnonväreissä tärkeä asia on luonnon huomioiminen.
– Tekstiiliteollisuus on maailman suurimpia saastuttajia. Erityisesti värjäys sekä valkaisu- ja palonestoaineet saastuttavat vesistöjä. Tutkimuksessaan hän pyrkii löytämään keinoja ja ominaisuuksia, joita tekstiiliteollisuus voisi hyödyntää kaupallisesti.
– Olisi hienoa ja tärkeää, jos luonnon aineista voisi saada käsittelyjä myrkyttömämmin. Nykyisin tekstiiliteollisuuden käyttämät aineet ovat myös työntekijöille vaarallisia. Toki kaikki luonnon aineetkaan eivät ole vaarattomia.
Edellinen luonnonvärien buumi oli 1970-luvulla. Mantua-Kommonen kertoo, että niistä ajoista on kehitytty luonnon huomioimisessa, eikä kaikkia samoja kemikaaleja käytetä enää värjäämisessä. Yleisimpiä luonnostalöytyviä, värjäämiseen sopivia aineksia ovat Mantua-Kommosen mukaan kasvien eri osat, esimerkiksi lehdet, puunkuoret, kävyt ja juuret.
– Kukissa on vain vähän sellaisia, joiden värit olisivat valonkestäviä. Monet sienet sopivat hyvin värjäämiseen. Samoin eräät jäkälät, mutta niitä ei enää suosita hidaskasvuisuuden vuoksi.
– Suosittelen keräämään jäkäliä ainoastaan kaadetuista puista tai tuulessa puista tippuneita. Jäkälien kerääminen ei kuulu jokaisenoikeuksiin, vaan tarvitset maanomistajan luvan.
Myös joistain merilevistä löytyy väriaineita. Simpukkaa puolestaan on käytetty jo antiikin aikana purppuravärin saamiseen.
– Se maksoi enemmän kuin kulta ja nämä simpukat käytettiin lähes sukupuuttoon. Nyt kanta on paikoin elpynyt.
Tietyt hyönteisetkin sopivat värjäämiseen, mutta niitä ei kasva Suomessa. Esimerkkinä Mantua Kommonen mainitsee kokenillikilpikirvasta saatavan punaisen.
Hyviä väriaineita voi löytyä kodin biojätteistä tai teollisuuden sivuvirroista. Yleisin lienee sipulinkuoret, joilla moni aloittaa kasvivärjäyksen opettelun.
– Jos kaupassa näkee jonkun keräämässä sipulinkuoria, tietää, että kyseessä on värjäri, Mantua-Kommonen nauraa.
Puretus tärkeää
Luonnon aineksilla lankojen tai kankaan värjääminen on monivaiheinen prosessi, johonkannattaa varata aikaa. Ensimmäisenä värjättävät langat tai kankaat pitää purettaa.
– Se on välttämätön vaihe, jotta väri tarttuu. Muuten väri lähtee heti pesussa tai valossa. Kasvikuidut vaativat useampivaiheisen purettamisen. Eläinkuidut ovat hieman helpompia.
– Kannattaa käydä kurssi tai lainata kirja, jossa menetelmä opetetaan. Esimerkiksi puuvillan puretus vie sen verran aikaa, että se kannattaa tehdä jo edellisenä päivänä ennen värjäystä. Villan kanssa selviää tunnissa tai parissa.
Värin tarttumiseen vaikuttaa myös se, miten villa on käsitelty etukäteen.
– Valitettavasti mitä teollisempi lanka, sen paremmin se ottaa väriä vastaan. Tilalanka ei värjäydy yhtä hyvin.