Page 68 - Luontaisterveys 9/2022
P. 68
Terveet uutiset
Sydämen
paras ystävä!
oiminnalliset sydänoireet Hapen kolmeatomisen lääketieteellisen hoidon tukena, hän
(neurosirkulatorinen dys- kertoo.
tonia) ovat monen suo- muodon eli otsonin – Otsoni on siitäkin hieno – ja täysin
malaisen riesa. Vaiva on luonnollinen aine – että muun muassa
monikasvoinen ja vaikeas- avulla sydän ja mielihyvän tuottamiseen osallistuvan ai-
T ti diagnostisoitavissa. Toi- verisuonet saavat vojen serotoniini-välittäjäaineen määrän
minnallisia sydänoireita ovat esimerkiksi on useissa kansainvälisissä tutkimuksissa
sydämen tykytykset, tiheälyöntisyys, tehokkaasti lisää todettu nousevan otsonihoitojen avul-
huimaus, lievät rytmihäiriöt ja epämää- la, ja näin otsoni elvyttää hermostonkin
räiset rintakivut sekä ahdistuneisuus, happea. Otsoniterapia toimintaa, ja sitä kautta tukee mielialaa.
uniongelmat ja krooninen väsymys.
Oireet ovat samankaltaisia kuin sydän- auttaa monella Ensin suljetaan esteet
sairauksissa, mutta toiminnallisten sy- toiminnallisissa
dänoireiden yhteydessä tutkimuksissa, Toiminnallista sydänoireista kärsiviä
esimerkiksi sydänfilmissä, ei löydy sy- sydänoireissa. Honkanen hoitaa otsoniterapialla sekä
dämestä vikaa eli niiden syyksi ei voida akuutisti että ennaltaehkäisymielessä.
todeta elimellistä vikaa sydämessä, mikä Teksti: Reetta Ahola – Akuutissa tilanteessa suosittelen
on kuitenkin aina tärkeä sulkea pois. 7-8 hoitokerran kuuria, vaikkapa siten,
Neurosirkulatorisen dystonian riskei- että asiakas tulee otsoniterapiaan ker-
nä pidetään muun muassa fyysisiä ja ran viikossa. Ennaltaehkäisynä moni
psyykkisiä traumoja, stressiä, pitkäai- toiminnallisista sydänoireista kärsivä
kaista unettomuutta, infektioita sekä asiakkaani suosii otsonihoitoa kerran
alkoholia ja tupakkaa. Myös ongelmat kuukaudessa.
sisäeritysjärjestelmän hormonituotan- Hoitomuotoina otsoniterapiassa toi-
nossa saattavat altistaa toiminnallisil- minnallisten sydänoireiden kohdalla
le sydänoireille. Joillakin riskitekijöitä ovat esimerkiksi korvakäytäviin annet-
kulkee perimässä. tava hoito, otsonin ja otsonoidun hoitoöl-
jyn vieminen elimistöön rektaalisesti eli
Myös lääkehoidon tukena suolensisäisesti tai naisilla vaginaalises-
ti, sekä IV-hoito ja injektiohoito, joissa
Tampereen Otsoniterapian otsonitera- käytetään otsonoitua keittosuolaliuosta.
peutti, erikoissairaanhoitaja Alla Honka- Alla Honkanen valmistaa otsoni-
nen iloitsee erinomaisista hoitotuloksista, hoidoissa käyttämänsä otsonin hapesta
joita hän on saanut toiminnallisista sy- otsonigeneraattorilla tarkkaan hoitomää-
dänoireista kärsiville asiakkailleen. ritelmään perustuvalla annostuksella.
– Sydän tarvitsee happea, ja otsoni – Hoitosuunnitelma ja hoidossa käy-
(03) tuo sitä sydämelle tehokkaasti. Ot- tettävä otsonin määrä on aina jokaiselle
sonin avulla verenkierto ja hapenkuljetus yksilöllinen, hän huomauttaa.
tehostuvat, verisuonet laajenevat ja sydä- – Ennen hoidon aloittamista suljen
men pumppausteho kasvaa. Parantuneen aina pois kaikki mahdolliset otsonihoi-
verenkierron ja hapenkuljetuksen kautta don esteet haastattelemalla asiakkaani
kudokset sydämen ympärilläkin elpyvät huolellisesti sekä tutustumalla hänen la-
ja virkistyvät. Otsoni myös laskee veren- boratoriokokeisiinsa, ettei hänellä esi-
painetta, joka monilla suomalaisilla on merkiksi ole ongelmia veren hyytymisen
koholla, hän kiteyttää otsonin terveys- suhteen, koska otsoni ohentaa verta. Sy-
hyötyjä sydämelle. dämen tahdistin ei yleensä ole este otso-
– Saksalaiset otsoniterapiaa hyödyn- nihoidoille, mutta kehotan asiakastani,
tävät kardiologit sanovat otsonin olevan jolla on sydämen tahdistin, kertomaan
sydämen paras ystävä, hymyilee Hon- lääkärilleen, että hän aikoo käyttää ot-
kanen. sonihoitoja. LT
– Saksassa ja myös muualla Euroo- Otsonihoidoista voi tiedustella Tampereen
passa lääkärit käyttävät monissa sy- Otsoniterapiasta Alla Honkaselta, puh. 044 273 4094
dänoireissa otsoniterapiaa perinteisen ja allahonkanen@wippies.fi
Luontaisterveys 67