Tiede

Geenit, tupakointi ja lihavuus lisäävät riskiä sairastua keuhkokuumeeseen

Oulun yliopiston tutkijat löysivät keuhkokuumeelle altistavia geenejä. Perinnöllisten riskitekijöiden lisäksi runsas tupakointi ja suurempi kehon massa nostavat tutkimustulosten mukaan keuhkokuumeriskiä.

Keuhkokuume on merkittävä kuolleisuutta aiheuttava infektiotauti. Suomessa siihen sairastuu vuosittain noin 50 000 henkilöä, joista noin puolet tarvitsee sairaalahoitoa.


Oulun yliopiston tutkimuksessa havaittiin kaikkiaan 12 keuhkokuumeriskiin vaikuttavaa geenialuetta, joista kahdeksan tunnistettiin nyt ensimmäistä kertaa. Useat näistä geenialueista liittyvät elimistön tulehdusvasteen säätelyyn, mutta esimerkiksi toistuvia keuhkokuumeita sairastaneiden ja iäkkäiden potilaiden keskuudessa korostui nikotiiniriippuvuuteen vaikuttavien geenien merkitys. Tutkijat hyödynsivät geenitietoa myös syy-yhteyksien arvioinnissa: nyt saadut tulokset antavat näyttöä siitä, että tupakointi ja lihavuus voivat lisätä keuhkokuumeen riskiä syy-seuraussuhteen kautta.

Tutkimuksessa analysoitiin 600 000 henkilön terveystietoja


Tutkimus toteutettiin analysoimalla yli 600 000 henkilön geeni- ja terveystietoa Suomesta ja Virosta. Keuhkokuumeen geneettisiä riskitekijöitä tarkasteltiin paitsi koko väestössä myös kolmessa ikäryhmässä, toistuvasti keuhkokuumeen sairastaneiden sekä astmaa sairastavien keskuudessa.
”Tutkimuksen vahvuus on laaja ja luotettava aineisto, joka yhdistää geneettisen tiedon ja pitkän aikavälin terveystiedot kahdesta maasta. Tämä myös mahdollisti keuhkokuumeen geneettisten riskitekijöiden tarkastelun eri ikä- ja potilasryhmissä”, kertoo tutkimuksen pääanalyytikkona toiminut väitöskirjatutkija Anni Heikkilä.

Kansanterveydellisesti merkittäviä havaintoja


Keuhkokuume on merkittävä kuolleisuutta aiheuttava infektiotauti. Suomessa siihen sairastuu vuosittain noin 50 000 henkilöä, joista noin puolet tarvitsee sairaalahoitoa. Taudin voivat aiheuttaa bakteerit, virukset tai harvemmin sienet, ja sen vaikeusaste vaihtelee lievästä vakavaan riippuen sekä potilaasta että taudinaiheuttajasta.
Keuhkokuumeen sairastavuus on selvästi keskimääräistä korkeampi tietyissä väestöryhmissä. Suurimmassa riskissä ovat iäkkäät henkilöt, kroonisia sydän- ja hengityssairauksia sairastavat, immuunipuutteiset sekä runsaasti alkoholia käyttävät ja tupakoivat. Lisäksi sosioekonomiset tekijät ja tietyt pitkäaikaissairaudet lisäävät sairastumisriskiä, minkä vuoksi ehkäisy ja varhainen hoito ovat erityisen tärkeitä näissä ryhmissä.
”Tieto perinnöllisistä riskitekijöistä auttaa ymmärtämään keuhkokuumeelle altistavia tekijöitä ja taudin kulkua. Erityisesti nikotiiniriippuvuuden geenien yhteys varttuneen väestön keuhkokuumeriskiin on kansanterveydellisesti merkittävä havainto. Tulevaisuudessa tutkimuksemme tuloksia voidaan hyödyntää hoitomenetelmien kehittämisessä ja sairastumisen ennaltaehkäisyssä”, korostaa Oulun yliopiston professori, infektiolääkäri Timo Hautala

Keuhkokuumeen voivat aiheuttaa bakteerit ja virukset, sienetkin, tosin ne harvemmin.

Lisää artikkeleita aiheesta

Luonnon antimet

Suun tasapainoinen mikrobiomi heijastuu koko kehon terveyteen

Biohammaslääkäri Katriina Dick-Röstad kertoo, että suussa elää suoliston jälkeen elimistön toiseksi monipuolisin ekosysteemi, yli 900 bakteeria, virusta, sientä ja hiivaa…

Liikunta

Rasvamaksa on kansansairaus, jota kukaan ei ota tosissaan – elintavat ovat rasvamaksan hoidon perusta

Rasvamaksa ei ole pelkästään maksasairaus. Se lisää merkittävästi riskiä sairastua sydän- ja verisuonisairauksiin, kuten sydäninfarktiin, aivohalvaukseen ja sydämen vajaatoimintaan. Sydän-…

Tiede

Uni puhdistaa aivoja – Oulun yliopiston ­tutkijat löysivät tavan mitata ilmiötä nopeasti ja turvallisesti

Aivojen puhdistuminen perustuu aivopulsaatioihin – kehon luonnollisiin rytmeihin, jotka liikuttavat verta ja aivo-selkäydinnestettä aivoissa. Pulsaatiota on kolmea päätyyppiä: sydämen sykkeen…