Nukkumisen tärkeys ihmisen kokonaisvaltaiselle hyvinvoinnille ja toimintakyvylle tunnetaan nykyisin paremmin kuin koskaan ennen. Unilääkäri, dosentti Henri Tuomilehto kertoo, että uni tuottaa seuraavaan päivään jotain ainutlaatuista, sillä se huoltaa aivoja ja antaa energiaa. Lisäksi uni säätelee erilaisia elimellisiä toimintoja.
Sopiva unen määrä on yksilöllistä, mutta usein suositellaan 7–9 tunnin yöunia. Kahdeksan tunnin keskiarvosta on Tuomilehdon mukaan tullut kuitenkin suoritus, jota mitataan ja kellotetaan.
’’Jopa 30 prosenttia suomalaisista mittaa untaan. Toisaalta samaan aikaan vain neljä prosenttia on tehnyt muutoksia sen myötä.’’
Tuomilehto korostaa, että hyvää unta ei toisaalta voi tilata. Unen tarve vaihtelee joka yö, ja huonotkin unet kuuluvat elämään. Tiedon lisäännyttyä huonoista unista kärsivät saattavatkin huolestua ja ahdistua vähäisestä unesta myös tilanteissa, joissa unen vaihtelu on vielä normaaliin elämään kuuluvaa.
Hyvin moni suomalainen kärsii kuitenkin syystä tai toisesta riittämättömästä unesta. Tuomilehto arvelee, että unihäiriöistä kärsiviä on kymmeniä prosentteja suomalaisista.
’’Unihäiriöitä on 80 erilaista. Unettomuus on yleisin. Uniapneasta kärsii noin 10 prosenttia.’’
Myös esimerkiksi levottomat jalat sekä unissa puhuminen ja kävely lukeutuvat unihäiriöihin.
Valitse uni
Suurella osalla suomalaisista univaje johtuu omista valinnoista.
’’Jos ei ymmärrä, mihin kaikkeen uni vaikuttaa ja miten se antaa energiaa, ei välttämättä ole motivaatiota huolehtia unesta. Itse haluan nauttia elämästä, joten annan mahdollisuuden unelle ja huolehdin tietyistä rutiineista’’, Tuomilehto kertoo.
