Harrastukset

Karaokessa kaikki kannustavat

Leila Järvenpää pohtii vuonna 2026 Luontaisterveys-lehden printtilehden kolumneissaan musiikin monin tavoin hoitavaa voimaa sekä karaoken monipuolisuutta.

Hyvinkään ja Riihimäen Seudun karaokeharrastajat ry:n, Rikary ry:n puheenjohtaja Leila Järvenpää iloitsee yhdistyksen järjestämien karaokekilpailujen kannustavasta ja innostuneesta tunnelmasta.

  • Musiikin iloa ja yhteisöllisyyttä sekä rohkeutta esiintyä, kiteyttää Leila karaokeharrastuksen hyvinvointia vahvistavaa antia.
  • Karaokessa aina mukana oleva tähtielementti kutkuttelee samalla kivasti esiintyjien itsetuntoa! hymyilee Leila.

Musiikki laittaa vipinää sekä sen esittäjän että kuulijan jalan alle.

  • Esimerkiksi tammikuun puolivälissä järjestämämme Tangokaraoken Kruunupäät -kilpailuviikonlopun lopuksi kaikki, niin kilpailijat, tuomaristo, yleisö kuin me järjestäjätkin pyörähtelemme lauantaina kisatuomareiden kuninkaallisissa tansseissa, ja pääsemme nauttimaan tanssin fyysisistä, psyykkisistä ja sosiaalisista hyödyistä.

Tangokaraoken Kruunupäät -kilpailu mitellään perjantaina ja lauantaina 16.-17.1.2026 Hotelli Korpilammella Espoossa. Kilpailijat on valittu videoennakkokarsintojen kautta. Loppukilpailuissa laulaa 50-60 kilpailijaa kahdessa sarjassa: alle ja plus 55-vuotiaat.

  • Tuomaristossa istuu tangokuninkaallisia: tangokuningas  Aki Samuli, joka toimii tuomariston puheenjohtajana, tangokuningas Marco Lunberg sekä tangokuningatar Charlotta Saari. Tuomaristoon kuuluva sanoittaja Eija Hinkkala on voittanut useasti Seinäjoen Tangomarkkinoilla sanoituskilpailun. Kilpailijoita on tulossa ympäri maata, kaukaisimmat Pellosta saakka. Odotan huikeaa tasoa ja glamouria, kilpailijat ja tuomaristo pukeutuvat juhlavan pukukoodin mukaisesti, kertoo Leila.

Hän avaa, että kilpailu huipentuu kunkin sarjan kahden parhaan kaksintaisteluun, jossa he molemmat laulavat saman tangon. Sen tuomaristo valitsee kuudesta tangosta, jotka kilpailijoille on annettu etukäteen opeteltaviksi.

Itä-Suomen yliopiston Savonlinnan kampuksella taito- ja taideaineiden pedagogiikkaan keskittyvä professori Antti Juvonen on tutkinut karaoken vaikutuksia. Hän toteaa sen tuottavan monenlaista hyvinvointia ja terapioivan ihmistä. Olennaista Juvosen mukaan on, että kaikki pääsevät laulamaan ja kaikkia kannustetaan. Juvonen on huomannut, että karaoken avulla voi myös purkaa esimerkiksi lapsuudessa syntyneitä musiikkitraumoja.

  • Laulaminen on henkireikä: voi laittaa aivot narikkaan, pystyy irtautumaan arjen huolista ja murheista, saa hyvän mielen ja lisävirtaa, Leila Järvenpää summaa laulamisen hyvinvointivaikutuksia omaan elämäänsä.

Lisää artikkeleita aiheesta

Luonnon antimet

Kurkumiinia tulehduksiin, elinvoimaa ja nuorekkuuttakin, kurkumaa käytetään myös flunssarohtona

Kurkuma kuuluu ayurvedisiin rasayana-yrtteihin eli nuoruutta ja elinvoimaa ylläpitäviin kasveihin, ja sen katsotaan tukevan niin kehoa kuin mieltäkin.Ayurvedassa kurkumaa on…

Palautuminen

Sielun siivillä sydän alkoi laulaa – koskettava selviytymistarina uupumuksesta

Epävarmuus. Se oli olennaisin asia ylisuorittamiseni taustalla. Suorittaminen oli minulle keino hallita epävarmuutta, pohdiskelee 46-vuotias Hanna Pelttari. Koulussa piti saada…

Työnsä ääressä

”Käyttämiemme raaka-aineiden synergiasta luonnonkosmetiikkatuotteisiin syntyy harkittu tasapaino”

Luontaisen kosmetiikan valmistuksen ja luontaisten hoitojen asiantuntijat Miia Leino ja Teija Yläranta yhdistivät osaamisensa ja kehittivät ihon mikrobiomia tasapainoittavia Solros…