Kulttuuri, Palautuminen, Tiede ja tutkimus

Kuulluksi tuleminen ja yhteisöön kuuluminen vahvistavat nuorten tulevaisuususkoa

Nuorten usko omaan tulevaisuuteen vahvistuu erityisesti silloin, kun he kokevat tulevansa kuulluiksi, nähdyiksi ja osaksi yhteisöä. HelsinkiMission työssä keskusteluapu, vapaaehtoisten tuki ja yhteisöllinen toiminta ovat lisänneet nuorten toiveikkuutta, osallisuuden kokemusta ja rohkeutta hakea apua. Kuka suhun uskoo? -kampanja kerää varoja nuorten auttamistyöhön, joka vahvistaa tulevaisuususkoa ja vähentää yksinäisyyttä.

HelsinkiMission tarjoaa nuorille keskustelu- ja kriisiapua sekä koulutettujen vapaaehtoisten tukea arjen haasteissa. Nuorten hyvinvointia voidaan vahvistaa konkreettisilla kohtaamisilla ja turvallisilla ihmissuhteilla.

Nuorten usko tulevaisuuteen on heikentynyt kriisien ja epävarmuuden keskellä, kertovat sekä Nuorisobarometri että opetus- ja kulttuuriministeriön tuore asiantuntijaraportti. HelsinkiMission työssä nähdään kuitenkin myös toisenlainen viesti: nuorten hyvinvointia voidaan vahvistaa konkreettisilla kohtaamisilla ja turvallisilla ihmissuhteilla. 

HelsinkiMissio auttaa vuosittain 155 000 nuorta. Järjestö tarjoaa keskusteluapua, koulutettujen vapaaehtoisten tukea sekä tekee yksinäisyyttä vähentävää työtä jo 250 koulussa eri puolilla Suomea. Ilman lahjoituksia joka kolmas nuori jäisi ilman apua. 

Tulevaisuudenusko lähes kaksinkertaistui keskusteluavussa 

Vuonna 2025 HelsinkiMission keskusteluapuun osallistuneiden nuorten: 

  • tulevaisuudenusko lähes kaksinkertaistui  
  • haitallinen yksinäisyys väheni 22 prosenttiyksikköä  
  • hyvinvointi lisääntyi 61 prosentilla  
  • positiivinen mielenterveys lisääntyi 69 prosentilla  
  • 93 prosenttia koki merkitykselliseksi, että tuli kuulluksi.  

–  Nuoret eivät tarvitse täydellisiä vastauksia, vaan kokemuksen siitä, etteivät he jää yksin. Kuulluksi tuleminen, turvallinen kohtaaminen ja kokemus siitä, että kuuluu joukkoon, voivat vahvistaa uskoa tulevaisuuteen merkittävästi, sanoo Taina Salovuori, HelsinkiMission keskusteluavun asiantuntija 

HelsinkiMission työssä nuorten hyvinvointia vahvistetaan monin tavoin. Nuorten kriisipiste tarjoaa matalan kynnyksen keskusteluapua, jossa nuoria kohdataan ilman lähetettä. School to Belong -ohjelmassa vahvistetaan koulujen yhteisöllisyyttä ja ehkäistään yksinäisyyttä jo varhaisessa vaiheessa. Ohjelmassa on mukana jo 250 koulua ympäri Suomen. 

Turvallisia aikuisia

Nuorten yhteisöllisyyttä ja osallisuutta vahvistetaan myös Gettogymin toiminnassa Vantaalla, jossa liikunta, turvalliset aikuiset ja yhteisö tarjoavat nuorille paikan kuulua joukkoon. Gettogymi tukee nuoria löytämään turvallisen yhteisön ja pysymään irti väkivallasta ja katujengeistä.  

– Nuoret tarvitsevat ennen kaikkea turvallisia aikuisia, jotka antavat heille aikaansa, kuuntelevat ja uskovat heihin, sanoo Tuula Colliander, HelsinkiMission toiminnanjohtaja. 

HelsinkiMission Kuka suhun uskoo? -kampanja kerää varoja nuorten auttamistyöhön Suomessa. HelsinkiMission tarjoaa nuorille keskustelu- ja kriisiapua sekä koulutettujen vapaaehtoisten tukea arjen haasteissa. HelsinkiMissio ylläpitää myös yhteisöllisiä kohtaamispaikkoja ja tekee yksinäisyyttä vähentävää työtä oppilaitoksissa ja työyhteisöissä ympäri Suomen.   

Kampanja kannustaa aikuisia osoittamaan nuorille aikaa, läsnäoloa ja välittämistä. Kampanjassa nuoret lähettävät toisilleen tsemppiviestejä ja muistuttavat siitä, miten suuri merkitys yhdellä turvallisella aikuisella voi olla. 

Lisää artikkeleita aiheesta

Liikunta

Liikunta tukee naisten hyvinvointia raskauden aikana ja synnytyksen jälkeen ja voi ehkäistä virtsankarkailua

Turun yliopiston väitöskirjatutkimuksessa tarkasteltiin fyysisen aktiivisuuden merkitystä naisten hyvinvoinnille raskauden ja synnytyksen jälkeen. Tutkimuksessa selvitettiin liikuntainterventioiden vaikuttavuutta virtsankarkailuun, fyysiseen aktiivisuuteen…

Tiede

Uni puhdistaa aivoja – Oulun yliopiston ­tutkijat löysivät tavan mitata ilmiötä nopeasti ja turvallisesti

Aivojen puhdistuminen perustuu aivopulsaatioihin – kehon luonnollisiin rytmeihin, jotka liikuttavat verta ja aivo-selkäydinnestettä aivoissa. Pulsaatiota on kolmea päätyyppiä: sydämen sykkeen…

Luonnon antimet

Salvia vuoden 2026 rohdoskasvi

Suomen Terveystuotekauppiaiden Liitto on valinnut vuoden 2026 rohdoskasviksi rohtosalvian (Salvia officinalis). Valinnan perusteina ovat kasvin pitkä käyttöhistoria, monipuoliset hyvinvointivaikutukset sekä…