Luontaisterapiat

Autonomiseen hermostoon vaikuttava energiahoito on kehon ja mielen apuri

Pirjo Mikkonen kannustaa kokeilemaan energiahoitoa.Kun keho saadaan toimimaan tehokkaammin ja se siirtyy sairastuttavasta kroonisesta stressitilasta paranemistilaan, mikä tahansa oire voi helpottaa ja jopa hävitä.

Pirjo kertoo, että hoitaja välittää energiaa asiakkaalle käsiensä kautta. ’’Energiahoito vaikuttaa suoraan autonomiseen hermostoon, johon tietoisella mielellä ei ole pääsyä, siksi hoito toimii riippumatta siitä, uskooko siihen vai ei.

Energiahoito sekä punavalo- ja ylipainehappihoito ovat antaneet yhdistelmänä erinomaisia tuloksia monille long covidista kärsineille, kertoo BodyMind Energy Balancing Methodin Suomen Energiahoitajat ry:n koulutuksessa opiskellut Pirjo Mikkonen.
Hän suosittelee tätä hermostoa tasapainottavaa hoitomuotoa kaikille, joilla hermosto on ylivirittynyt, kuten stressaantuneille ja työuupuneille, sekä myös kovassa fyysisessä rasituksessa oleville, muun muassa urheilijoille.
’’Energiahoito purkaa fysiologista stressiä aktivoimalla parasympaattista eli lepohermostoa ja hillitsemällä sympaattista taistele-pakene -hermostoa, jolloin keho pystyy alkaa itse parantaa oireitaan. Hoitovaikutus ulottuu sisäelimiin saakka, esimerkiksi lisämunuaisten kuorikerroksen erittämän stressihormoniksi kutsutun kortisolin eritys monesti selkeästi tasapainottuu.’’
Pirjo kertoo, että hoitaja välittää energiaa asiakkaalle käsiensä kautta.
’’Energiahoito vaikuttaa suoraan autonomiseen hermostoon, johon tietoisella mielellä ei ole pääsyä, siksi hoito toimii riippumatta siitä, uskooko siihen vai ei. Toki hoidon käynnistämään elimistön paranemisprosessiin vaikuttavat muun muassa asiakkaan ikä, yleiskunto, hermoston herkkyys ja hoitokertojen tiheys.’’
’’Lukuisat hoitomuodosta tehdyt tieteelliset tutkimukset osoittavat hoidon vaikuttavan solutasolle saakka’’, hän sanoo.

Monella tasolla

Akuuteissa ongelmatilanteissa Pirjo suosittelee 3-5 kerran sarjahoitoa. Ylläpitohoidossa voisi käydä kuukauden, parin välein.
’’Energiahoidossa on eri tasoja. Aloitan asiakkaan kanssa aina fyysisen kehon hoidosta. Jatkossa voidaan edetä energia- ja tunnekehon hoitoon.  Tunnepuolen hoidossa voidaan esimerkiksi vapauttaa lento- tai hammaslääkäripelkoa.’’
Fyysisen kehon hoidon alussa Pirjo tarkastelee kehon asentoa ja mahdollisia asentovirheitä. Ne on syytä saada korjattua ja selkäranka suoraksi, jotta myös energialla on vapaa kulku kehossa.
’’Vinossa oleva selkäranka voi aiheuttaa nikamien väliin hermopuristuksia, ja siitä voi aiheutua monia oireita.’’
’’Ennen energiahoidon aloittamista aina yhdessä asiakkaan kanssa juttelemme, mitkä mahdolliset asiat ovat aiheuttaneet hänelle erilaisia oireita. Hoidon jälkeen puramme sen aiheuttamia tuntemuksia.’’
Energiahoidon jälkeen asiakkaalle saattaa tulla puhdistumisoireita, voi haukotuttaa, oksettaa, tuntua kuumalta tai kylmältä, itkettää tai naurattaa.
’’Nämä ovat kuitenkin ohimeneviä ja kertovat osaltaan, että hoito vaikutti. Monet asiakkaat kertovat, että energiahoidon jälkeen he nukkuvat erinomaisen hyvin.’’

Perusterveille

Tilaajille 🔒 Maksullista sisältöä

Sisältö on vain tilaajille.

Ennaltaehkäisy on parasta ja tehokkainta terveydenhoitoa. Luontaisterveys kertoo, miten jokainen voi omilla valinnoillaan tukea terveyttään ja ennaltaehkäistä sairauksien puhkeamista. Luonto on paras lääkäri, erityisen painoarvon lehdessä saa luonnonmukainen ravinto, liikunta sekä turvalliseksi havaitut luontaisterapiat. Ihminen on psyko-fyysis-sosiaalinen kokonaisuus. Luontaisterveys antaa työkaluja myös psyykkisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin rakentamiseen ja lujittamiseen. Digilehden lukuoikeus avaa käyttöoikeuden lehden ilmestyneisiin numeroihin vuoden ajaksi.

Voit tilata LuontaisTerveyden joko printti- ja verkkolehden yhteistilauksena tai verkkolehtitilauksena.

Tilausvaihtoehdot:

https://esuite-karprint.atexsoftware.com/

Lisää artikkeleita aiheesta

Selviytymistarinat

Sisäinen turva aidoksi suojaksi

Raskauden jälkeen todettu kohdunkaulan syöpä havahdutti Noora Asplundin, 48, neljätoista vuotta sitten terveyteen.’’Minut valtasi mieletön kuoleman pelko. Tilanne oli samalla…

Luontaisterapiat

Pysähdy, niin löydät aidon itsesi!

Olin vajonnut erikoiseen uupumuksen tilaan. Olin aivan hukassa itseni kanssa. Minulla oli tunne, etten pääse eteenpäin. Halusin olla lapsilleni jaksava…

Luontaisterapiat

Kehon kuiskaukset johdattavat muutokseen

Diplomikinesiologi Sirpa Tarvosen mukaan ihmisen terveyttä ja hyvinvointia sekä niiden osa-alueiden suhdetta toisiinsa kuvaa parhaiten tasasivuinen kolmio.’’Kolmion sivut edustavat terveyden…