Psykologinen turvallisuus on Elli Holapan mielestä niin työntekijälle kuin työnantajalle tuottoisin työhyvinvoinnin osatekijä.
’’Kun työntekijät kokevat olonsa turvalliseksi, he uskaltavat ehdottaa uusia ideoita, antaa palautetta ja osoittaa kehittämisen kohteita. Tästä rakentuu vahva merkityksellisyyden kokemus, joka sitouttaa aidosti työhön. Psykologinen työturvallisuus mahdollistaa, että jokainen työntekijä pystyy loistamaan omilla vahvuusalueillaan, eikä kukaan pienennä itseään mokaamisen pelossa’’, Elli kiteyttää.
Hän haluaa johtaa edestä omalla esimerkillään, sivusta työntekijöitä tukien sekä takaa työntekijöitä rohkeasti vastuuttaen ja valtuuttaen sekä myös vaatien. Hierarkista, sanelevaa johtamistyyliä hän kavahtaa. Alaisia hänellä on noin tuhat. Lähes puolet heistä tekee ELIXIAlla töitä sivutoimisesti, kuten esimerkiksi monet ryhmäliikuntaohjaajat.
Nuoret hioivat näkökulmia
Ennen ELIXIAn maajohtajan tehtävää Elli Holappa toimi smoothieketju Jungle Juice Barin toimitusjohtajana seitsemisen vuotta ja aikaisemmin muun muassa Musti ja Mirri -lemmikkikauppaketjun kaupallisena johtajana. 46-vuotias Elli on koulutukseltaan restonomi. Hänellä on yliopisto-opintoja elintarviketieteestä. ELIXIAn omistaa ruotsalainen pääomasijoitusyhtiö Altor. Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa kyseinen kuntokeskusketju toimii SATSin nimellä.
Elli toteaa, että toimitusjohtajuus Jungle Juice Bar -smoothieyrityksessä muutti merkittävällä tavalla hänen suhtautumistaan ja tapaansa johtaa liikeyritystä.
’’Valtaosa työntekijöistä oli nuoria, ns. Z-sukupolven edustajia ja moni heistä oli ensimmäisessä työpaikassaan. Z-sukupolvi sekä odottaa että uskaltaa vaatia esihenkilöitään huomattavasti aikaisempia sukupolvia enemmän niin kokonaisvaltaista läsnäoloa kuin mentorointia työhönsä. Nuorten kanssa työskentely kasvattaa inhimillistä ja ymmärtäväistä otetta ihmisten johtamiseen, minkä avulla nuoret ikään kuin turvallisesti saattaen juurrutetaan työelämään. Myös ELIXIA on monelle nuorelle ensimmäinen työpaikka.’’
