Monille tutuista Käypä hoito -suosituksista löytyy myös lääkkeettömiä menetelmiä. Esimerkiksi pitkäaikaisissa kivuissa, olivatpa ne nivel-, kuukautis- tai selkäkipuja, mainitaan liikunta, akupainanta, akupunktio, taideterapia, hengitysharjoitukset ja jooga osana omahoitoa. Näiden ohella Käypä hoito -suosituksista löytyvät myös maininnat mindfulness- ja meditaatioharjoituksista, taide- ja musiikkiterapiasta sekä aromaöljyistä. Juuri tähän rajapintaan myös monet koulutetut luontaishoitajat sijoittuvat: elämäntapojen tukemiseen ja kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin edistämiseen.
Terveydenhuollon rinnalla
Kansainvälisesti tällainen ajattelu ei ole uusi. Maailman terveysjärjestö (WHO) on Traditional Medicine Strategy 2025–2034 -strategiassaan korostanut, että perinteisiä, täydentäviä ja integratiivisia hoitoja voidaan ja tulisi soveltuvin osin integroida terveydenhuoltoon. WHO painottaa koulutettujen ammattilaisten merkitystä, laadunvalvontaa, tutkimusta ja potilasturvallisuutta. Yksi Euroopan suurimmista yliopistosairaaloista on Charité Berlin. Sen yhteydessä toimii perinteisen ja integratiivisen lääketieteen osaamiskeskus Charité Competence Center for Traditional and Integrative Medicine, jonka WHO on nimennyt uudeksi yhteistyökeskuksekseen. Keskuksen fokuksena ovat luontaishoitojen kliininen tutkimus, terveydenhuoltojärjestelmien integrointi, terveyspoliittinen tutkimus sekä tiedottaminen.
Italiassa, Toscanan alueella, täydentäviä hoitoja on jo pitkään kehitetty osana julkista terveydenhuoltoa. Alueella toimivissa sairaanhoitoyksiköissä akupunktio, homeopatia ja eräät muut hoitomuodot on otettu käyttöön osana potilaiden hoitoa. Luontaishoidot nähdään osana terveydenhuoltoa ja lääketieteellistä hoitoa. Keskustelua ei siis enää käydä siitä, onko ilmiö olemassa, vaan siitä, miten sitä voidaan tutkia ja hyödyntää turvallisesti.
Avointa yhteistyötä
Suomessakin keskustelu on ottanut askelia tähän suuntaan. Orpon hallitusohjelmaan sisältyy kirjaus täydentävien ja vaihtoehtoisten hoitojen sääntelyn selvittämisestä. Me Luonnonlääketieteen Keskusliitto LKL ryä toivommekin, ettei keskustelu enää koske pelkästään sitä, käytetäänkö näitä hoitoja, sillä suomalaiset käyttävät niitä jo nyt, tai kuka niitä saa käyttää, vaan sitä, miten niiden hyödynnettävyyttä voitaisiin parantaa ja alalla toimivien ammatillista asemaa vakiinnuttaa.
Tämän vuoksi olisi perusteltua pohtia myös koulutettujen luontaishoitajien asemaa. Suomessa alalla toimii runsaasti erilaisia koulutuksia saaneita ammattilaisia, mutta yhtenäistä ammattinimikettä, koulutusvaatimuksia tai rekisteröintiä ei ole. Se vaikeuttaa sekä asiakkaiden että terveydenhuollon mahdollisuuksia arvioida osaamista. Olisikin perusteltua luoda selkeä ammattinimike niille täydentävien ja vaihtoehtoisten hoitojen ammattilaisille, joiden työ täyttää määritellyt osaamis- ja eettiset vaatimukset. Tämä mahdollistaisi nykyistä avoimemman yhteistyön muun terveydenhuollon kanssa.
Koulutus ja tutkimus laadun takeena
ESCO (taitojen, osaamisen, pätevyyksien ja ammattien eurooppalainen luokitus) löytyy jo valmiina ammattinimike koodilla 3230 Luontais- ja vaihtoehtohoitajat. Jotta tämä onnistuisi, tarvitaan myös valtakunnallisesti validoitu koulutusjärjestelmä. Tähän tavoitteeseen on sitoutunut 17 luontaishoitoalan yhdistystä, jotka toimittivat vuonna 2025 sosiaali- ja terveysministeriölle yhteisen lakiehdotuksen täydentävien hoitojen sääntelystä. Ehdotuksessa korostetaan koulutuksen, eettisten pelisääntöjen, rekisteröinnin sekä potilasturvallisuuden merkitystä.
Ammattimaisuuden ohella olisi tärkeää, että voisimme toteuttaa luontaishoitoihin liittyvää tutkimusta myös Suomessa. Se liittäisi meidät osaksi kansainvälistä terveydenhuollon ja terveyden edistämisen kulttuuria ja mahdollistaisi koulutettujen luontaisalan toimijoiden hyödyntämisen nykyisessä terveydenhuollon kriisiytymisessä.
Ihmisen hyvinvointi tavoitteena
Mitä me Luonnonlääketieteen Keskusliitto LKL ryä teemme, on pitkäjänteistä työtä luontaisalalla toimivien terapeuttien edunvalvonnassa sekä väestön terveyden edistämisessä. Toivotammekin lämpimästi toimintaamme mukaan luontaishoitajat, joiden koulutus ja osaaminen täyttävät kriteerimme, sekä tahot, jotka haluavat tukea ponnisteluitamme. Näemme, että tämä työ tulee tehdä faktoihin, tutkimukseen ja yhteistyöhön eri tahojen kanssa pohjautuen. Pyrimme siihen, että perinnehoitojen ja luontaishoitojen osaaminen ei vaivu unholaan, vaan löytää paikkansa, tulee hyödynnetyksi ja sen ammattimaisuus tunnustetaan.
Ehkä tulevaisuuden kysymys ei olekaan, ovatko lääketiede ja luontaishoidot vastakkain, vaan miten voimme rakentaa turvallisen, tutkitun ja potilaan etua palvelevan yhteistyön. Kun tavoitteena on ihmisen hyvinvointi, vastakkainasettelun sijaan tarvitaan vuoropuhelua, tutkimusta ja yhteisiä pelisääntöjä. Sen sijaan, että nämä kaksi maailmaa nähtäisiin toistensa vastakohtina, olisi aiheellista kysyä, löytyisikö niiden välille nykyistä enemmän yhteisiä rajapintoja.
Yhteinen nimittäjä on lopulta sama: ihmisen hyvinvointi.
