A-haa -elämys. Yli 20 vuotta kampaamoalalla toiminut, 64-vuotias Tuula Kellokoski kuvaa tuntojaan, kun hän pari vuotta sitten tutustui hiustenlähdön perimmäisiä syitä selvittävän hiusjuuritutkimuksen kehittäneen, luonnontieteiden kandidaatti Annikki Hagros-Kosken oppeihin hiuspohjan ja hiusten hyvinvoinnista. Tuula omistaa nykyään osittain yhdessä Annikin kanssa Annikin perustaman HiusAkatemian. Yrityksen virallinen nimi on Hiuspro Oy. 81-vuotias Annikki toimii aktiivisesti tutkien, kirjoittaen ja jakaen tietoa hiusten hyvinvoinniksi Hiustiede-Hair Science Oy -yrityksensä kautta. Tuulan yhdessä tyttärensä kanssa omistamassa parturi-kampaamo New Hairstoressa Jumbossa vantaalaiskauppakeskuksessa työskentelee reilut 30 kampaamo-ja kosmetologialan osaajaa.
Terve keho, terveet hiukset, painottaa Annikki. Todellakin totta, komppaa Tuula. Hiusjuuritutkimus paljastaa, mitä kehosta puuttuu ollakseen terve, Annikki kiteyttää.
Annikin metodein Tuula on saanut autettua asiakkaitaan lähes epätoivoisissa hiustilanteissa.
’’Hetkessä ei tuloksia synny, tarvitaan pitkäjänteistä, vähintään parin vuoden sitoutumista hoitosuunnitelmaan’’, huomauttaa Annikki.
Eräällä Tuulan asiakkaalla, alle kolmekymppisellä naisella pälvikalju oli vienyt teini-iässä hiukset päälaelta sekä kulmakarvat ja ripset. Erikoismikroskoopilla tehdyn hiusjuuritutkimuksen antaman niin hiusten kuin elimistön kokonaiskuvan perusteella hän päätti korjata ravitsemuksensa. Kyseinen nuori nainen jätti einekset ja alkoi valmistaa ruokaa itse puhtaista raaka-aineista sekä suosia runsaasti vihanneksia, marjoja ja hedelmiä. Salaatinkastikkeeksi hän lorauttaa camelinaöljyä, jossa on Itä-Suomen yliopiston tutkimuksen mukaan optimaalisessa suhteessa omega-3, 6 ja 9 -rasvahappoja sekä runsaasti E-vitamiinia. Ravitsemuksen täydentäjänä hän ottaa vitamiineja, erityisesti magnesiumia, C-, D- ja K2-vitamiinia sekä hiusten hyvinvoinnille kehitettyjä, luontaistuotekaupoista saatavia erityisvalmisteita.
Verenkiertoaan tämä nuori nainen vauhdittaa Bemer-terapialla, jonka on todettu edesauttavan hapen ja energian kulkua elimistössä sekä aktivoivan myös mikroverenkiertoa hyvinkin pienissä verisuonissa.
Annikki painottaa kaikessa hyvinvoinnissa verenkierron merkitystä.
’’Liikunta happirikkaassa ulkoilmassa pistää veren tehokkaasti kiertämään, vallankin kun vielä hengitystekniikkakin on hyvin hallussa. Happea tarvitaan, jotta elimistön kaikki kohteet, myös hiukset, pystyvät käyttämään ravintoa solujen polttoaineena. Hiuspohjallekin happi on tärkeää. Hiuspohja on hyvin tulehdusherkkä. Riittävä happi veressä estää tulehdusta ja pitää hiuspohjan terveenä‘‘, kertoo Annikki.
Turvetta ja öljyhoitoa
Hiuspohjan hellimiseen Annikki suosittelee hoitoturvetta. Sitä pälvikaljun hoitamiseen sitoutunut Tuulan nuori naisasiakas myös käyttää.
’’Hoitoturve sisältää runsaasti hivenaineita, muun muassa kuparia, rautaa, magnesiumia, mangaania, sinkkiä ja piitä. Monelle turve on auttanut tulehtuneen hiuspohjan lisäksi allergisiin ihottumiin sekä psoriin ja akneen’’, tietää Annikki. Hän suosii kotimaista LehtoPeatin hoitoturvetta.
’’Öljyhoitoja pitäisi jokaisen tehdä myös terveelle hiuspohjalle aika ajoin ja erityisesti, mikäli hiuspohja on tulehtunut, kuiva ja kutiseva’’, sanoo Annikki.
Olennainen Annikin hoitometodi on hiusjuuritutkimuksen ohella hänen kehittämänsä kapillaarihoito. Se on Tuulan nuoren naisasiakkaan kohdalla myös perushoitomenetelmänä pälvikaljun hoitamisessa.
’’Yksi VTT:n kemisti antoi aikoinaan minulle sysäyksen kehittää kapillaarihoito. Pitkällisen kehitystyön tuloksena sain aikaan toimivan tuotteen, joka poistaa hiuspohjasta hiusten kasvua haittaavia keräytymiä sekä liuottaa jämettynyttä ja kiteytynyttä talia – ja hiukset saavat kasvaa vapaasti. Kapillaarihoidossa käytetty antiseptinen ja puhdistava hoitotuote on valmistettu erikoismenetelmällä maitoherasta’’, kertoo Annikki.
Hän rohkaisee kaikenikäisiä hoitamaan hiustenlähtöä, koska perusterveellä hiukset ovat 2-6 vuoden välein uusiutuva luonnonvara.
’’Tärkeä on panostaa laadukkaisiin hiusten hoitotuotteisiin, niihin koulutetut hiusjuuritutkijat antavat hyviä neuvoja. Yksi Annikin luottotuotesarja on kotimainen BTB13, jonka aktiiviaineena on patentoitu BTB13-yhdiste sekä muun muassa B-, C- ja E-vitamiinit.’’
Ravinto kivijalkana
Annikki Hagros-Koski sai 17-vuotiaana alkaneen hiustenlähtönsä kuriin vasta nelikymppisenä ravinnon avulla. Yli 20 vuotta hän taisteli hiustenlähdön kanssa, johon useatkaan lääkärit eivät löytäneet apua. Olennaista apua tuoneessa ruokavaliomuutoksessa oli muiden maitotuotteiden kuin voin ja laktoosittomien juustojen pois jättäminen sekä ruoan ravintorikkaudesta huolehtiminen.
’’Maidon kaseiini-proteiini aiheuttaa hiusten kasvuhaittoja. Kaseiini puuttuu voista ja laktoosittomista, kovista juustoista, mutta se on jäljellä myös muissa laktoosittomissa maitotuotteissa’’, Annikki selventää.
Vuosikymmenten ajan hän auttoi työkseen hiustenlähdön kanssa kamppailevia ihmisiä. Kehittämällään mikroskooppitekniikalla Annikki analysoi asiakkaidensa hiusjuuret ja laati hoitosuunnitelman, jonka kivijalkana kemian osaajalla olivat ravinto ja sitä tukevat ravintolisät. Nyt viestikapula on Tuula Kellokoskella!
Annikki korostaa, että perusravintoaineet iholle ja hiuksille ovat samat kuin koko keholle.
’’C-vitamiini on yksi tärkeimmistä antioksidanteista. D-vitamiinia otan vähintään 100 mikrogrammaa päivässä, eli kuten arkkiatri Arvo Ylppö aikoinaan suositteli lapsille. D-vitamiinin puute surkastuttaa talirauhasia, joiden kautta hiukset saavat ravintoa.’’
’’Magnesium estää kramppeja, myös sidekudoksessa. Magnesiumin puute altistaa hiusjuuren vartta vaurioitumaan, jopa murtumaan poikki. Magnesiumlisä on mielestäni tärkeä meille suomalaisille, koska maaperämme on magnesiumköyhää. Sitraattimuodossa magnesium on vatsaystävällistä. Samoin jodista monella suomalaisella on puutetta. Liekö se syy hyvin yleisiin kilpirauhasongelmiin?’’ pohtii Annikki.
’’K2-vitamiini sitoo ruoan kalsiumin luustoon, eli todelliseen tarpeeseen, jolloin kalsium ei kalkkeudu verisuoniin ja aiheuta niille infarktiriskiä’’, hän kertoo.
’’Rasvojen puute aiheuttaa kehossa monenlaisia häiriöitä, niin lihomista kuin muistiongelmiakin. Iho, hiukset ja hiuspohja kuivuvat hyvien rasvojen puutteessa’’, huomauttaa Annikki.
’’Vettä tarvitaan 1-2 litraa vuorokaudessa. Kuntoillessa ja hikoillessa voi juoda enemmän. Hiustenlähdössä, kuten iho-ongelmissa, hyvin tärkeää on selvittää suoliston tila ja hoitaa sen bakteerikanta tasapainoon’’, muistuttaa Annikki.

Hiuspohjallekin happi on tärkeää.