Tiede ja tutkimus

Alkoholin vaurioittamat lapset jäävät ilman diagnoosia ja tukea

Suomessa syntyy Kehitysvammaliiton arvion mukaan vuosittain 600–3 000 lasta, joiden kehitystä äidin raskaudenaikainen alkoholinkäyttö on vaurioittanut pysyvästi. Moni heistä jää ilman diagnoosia ja tukea.

Sikiöaikainen alkoholialtistus näkyy lapsen oppimisessa, muistissa ja arjen taidoissa. Varhainen tuki parantaisi altistuneiden lasten kykyä selviytyä arjessa.

Helsingin yliopiston ja HUSin tutkijat seurasivat 80 kuusivuotiaan lapsen kehitystä, oppimisvalmiuksia ja arjen haasteita. Lapsista 28 oli altistunut alkoholille sikiöaikana ja 52 toimi verrokkeina. Lähes 80 prosenttia altistuneista lapsista sai tutkimuksen yhteydessä FASD-diagnoosin. Yhdelläkään ei ollut diagnoosia aiemmin.

FASD tulee sanoista fetal alcohol spectrum disorders. Se kattaa sikiöaikaisen alkoholialtistuksen aiheuttamat kehityshäiriöt. Niitä ovat esimerkiksi oppimisen ja muistin vaikeudet, ADHD-piirteet, muutokset kasvonpiirteissä ja kasvun häiriöt.

Oppiminen ja keskittyminen tuottavat vaikeuksia

Altistuneet lapset suoriutuivat verrokkeja heikommin tehtävissä, jotka mittasivat päättelyä, ongelmanratkaisua ja muistia. Vanhemmat ja päiväkodin opettajat raportoivat heillä myös enemmän ADHD-piirteitä, sosiaalisen vuorovaikutuksen pulmia ja arjen haasteita.

Alkoholi kannattaa jättää pois jo raskautta suunniteltaessa.

Tutkijat korostavat ongelmien huomaamista mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Diagnoosi avaa pääsyn tukeen, jota lapsi tarvitsee päiväkodissa, koulussa ja muussa arjessa.

– Mitä aikaisemmin lapsi saa diagnoosin, sitä paremmin voidaan tukea lapsen kehitystä ja toimintakykyä, tutkimusta johtanut Nina Kaminen-Ahola painottaa. 

Tulokset ovat osa laajempaa tutkimusta, jossa etsitään alkoholialtistuksen aiheuttamia molekyylitason muutoksia, joita voidaan käyttää vaurioiden varhaisessa diagnosoinnissa

Alkuraskaus on alkion herkin vaihe

Tutkijat odottivat, että pitkäkestoinen altistus näkyisi lapsessa selvemmin kuin lyhyt. Tulos yllätti. Ennen kahdeksatta raskausviikkoa altistuneilla lapsilla oli yhtä paljon hermoston kehitykseen ja kasvonpiirteisiin liittyviä poikkeavuuksia kuin pidempään altistuneilla. Vain kasvuhäiriö jäi pois, jos altistus rajoittui alkuraskauteen.

Havainto on tärkeä, koska raskaus ei aina ole tiedossa raskauden ensimmäisillä viikoilla.

– Kaikki eivät vielä tiedä olevansa raskaana alkion kannalta herkimmässä vaiheessa, joten alkoholi kannattaa jättää pois jo raskautta suunniteltaessa, lapsia tutkinut lastenneurologi Mirjami Jolma muistuttaa.

Lisää artikkeleita aiheesta

Selviytymistarinat

Sisäinen turva aidoksi suojaksi

Raskauden jälkeen todettu kohdunkaulan syöpä havahdutti Noora Asplundin, 48, neljätoista vuotta sitten terveyteen.’’Minut valtasi mieletön kuoleman pelko. Tilanne oli samalla…

Kauneus

Tulehdusherkälle hiuspohjalle happi on hyvin tärkeää

Tunnollinen, vastuuntuntoinen, täydellisyyteen pyrkivä, herkkä, avulias, luettelee hiustutkimuksen uranuurtaja Annikki Hagros-Koski esimerkkejä yhteistyökumppaninsa, psykoterapeutti Jyrki Pekolan omiassa tutkimuksissaan havaitsemista pälvikaljusta…

Harrastukset

Liikkumista voidaan lisätä yllättävän halvalla – vaikutuksia mitataan liian harvoin

Kyseessä on kansainvälinen systemaattinen kirjallisuuskatsaus, jossa tarkasteltiin väestötason liikkumisinterventioiden vaikuttavuutta ja kustannustehokkuutta. Tutkijat kävivät läpi yli 10 000 tutkimusta tavoitteenaan…