Peruutan sanoin ja kuvin ajassa taaksepäin isoäitini työpaikalle Luonnonmaan parantolaan. Hän oli siellä töissä useita vuosia ja teki luontaishoitoja.
Paimioon, Varsinais-Suomeen 1920-luvulla Luonnonmaan parantolan perustanut Sampsa Luonnonmaa puhui kasvisravinnon puolesta, itsesuggestiosta ja ajatuksen voimasta omaan terveyteen, luonnon voimasta sekä puhtaan havumetsän raikkaasta ilmasta.
”Kukapa on huomannut, että hänen omat ajatuksensa häntä alituiseen muodostavat, että hän vähitellen tulee siksi, mitä hän ajattelee. Ajatus todellakin tekee ihmeitä, se parantaa sairaan ja tekee terveenkin sairaaksi. Olkaamme siis äärimmäisen varovaisia siitä, mitä ajattelemme”, Sampsa Luonnonmaa kirjoittaa vuonna 1941 kirjassaan Suomalainen luonnonparannusoppi.
Ajatus todellakin tekee ihmeitä, se parantaa sairaan ja tekee terveenkin sairaaksi.
Nämä hienot lauseet ovat aivan totta. Me pystymme vaikuttamaan omaan hyvinvointiimme positiivisella ajattelulla. Aamulla herätessä pitäisi aina sanoa itselleen, että tästä tulee hyvä päivä. Ennen nukkumaan menoa kiittää itseään mukavasta päivästä ja toivottaa rauhallista yöunta.
Ajatelkaamme terveyden tuomaa onnea
Jos tuntee itsensä sairaaksi, pitäisi ajatella parantuvansa nopeasti.
”Karttakaamme siis sairaus ajatuksia aina, joka hetki. Ajatelkaamme vaan terveyttä ja siitä johtuvaa onnea”, kirjoittaa Luonnonmaa.
Oman elämän suunnan ja mihin se meitä kuljettaa, voi jokainen itse määrätä omilla valinnoillaan. Jos tuntee kulkevansa polulla, mikä on täynnä epätoivoa, ahdistusta ja elämää ilman rakkautta, on syytä muuttaa suuntaa. Kun olemme menossa oikeaan suuntaan, huomaamme asioiden sujuvan helposti ilman vastoinkäymisiä, olemme virkeitä ja iloisia sekä ennen kaikkea terveitä.
Tattaripuuro oli meidän yhteinen aamuherkku ja on minulle edelleen.
Ravinto perustui kasviksiin
Sampsa Luonnonmaa puhui kasvisruoan puolesta sairauksien hoidossa ja suositteli lihavalmisteiden syönnin lopettamista.
Luonnonmaan parantolan kasvisravintola valmisti ruokaa puhtaista vihanneksista ja juureksista, jotka tarjoiltiin raakaraasteina sekä osittain keitettyinä. Kaura-, ruis- ja tattaripuurot sekä erilaiset vellit olivat suosittuja, kuten itse valmistetut leivät runsaskuituisista viljoista.
Parantolan asiakkaat saivat nauttia luonnon rauhasta ja raikkaasta ilmasta, jotka olivat osa hoitokokonaisuutta ja tukivat parantumista. Isoäitini opetti minulle itse kasvatettujen juuresten ja vihannesten tärkeän merkityksen. Tattaripuuro oli meidän yhteinen aamuherkku ja on minulle edelleen.
