Luonnon antimet, Ravinto, Työnsä ääressä

Maailman maitopäivää vietetään 1. kesäkuuta

Suomessa tuotetaan yli kaksi miljardia litraa maitoa vuodessa. Maailman maitopäivänä 1.6. MTK muistuttaa, että suomalainen maitoketju on tärkeä osa kotimaista ruoantuotantoa, kriisinkestävyyttä ja alueiden elinvoimaa.

Utelias lehmä kirmaa kesäisellä laitumella. Suomen olosuhteet sopivat hyvin nurmipohjaiseen maidontuotantoon.

Suomalainen maito on paljon enemmän kuin tuote kaupan hyllyllä. Maitotilat työllistävät ympäri vuoden, ylläpitävät palveluita ja vahvistavat kotimaista ruoantuotantoa eri puolilla Suomea.

– Suomalaisen maidon vahvuudet ovat nurmessa, puhtaassa vedessä, eläinten hyvässä hoidossa ja tilojen osaamisessa. Yli kahden miljardin litran vuosituotanto kertoo vahvasta maitoketjusta, mutta alan tulevaisuus edellyttää kannattavuutta ja uusia investointeja, sanoo MTK:n asiantuntija Saralotta Engblom.

Vuonna 2026 Suomessa toimii noin 3 700 maitotilaa ja lypsylehmiä on noin 225 000. Vielä kymmenen vuotta aiemmin maitotiloja oli noin 8 200. Muutos kertoo alan voimakkaasta rakennemuutoksesta: tuotanto on keskittynyt yhä suuremmille tiloille, mutta maidon kokonaistuotanto on säilynyt yli kahdessa miljardissa litrassa vuodessa.

Suomen olosuhteet sopivat hyvin nurmipohjaiseen maidontuotantoon. Nurmi kasvaa eri puolilla maata ja mahdollistaa ruoantuotannon myös alueilla, joilla kasvinviljely suoraan ihmisravinnoksi on vaikeaa. Siksi kotimainen maidontuotanto on myös osa ruokaturvaa ja kokonaisturvallisuutta.

Suomalainen maito monen tuotteen raaka-aine

Maito on suomalaisille tuttu osa arkea, mutta sen merkitys ulottuu paljon maitolasia laajemmalle.

– Maito on raaka-aine valtavalle määrälle tuttuja tuotteita, kuten juustoille, jogurteille, rahkoille, kermoille, erilaisille hapanmaitotuotteille, voille ja jäätelölle. Maito ja maitotuotteet näkyvät myös ruoanlaitossa, leivonnassa ja monissa suomalaisille rakkaissa tuotteissa, muistuttaa MTK:n ruokamarkkina-asiantuntija Heidi Siivonen.

– Maitotuotteet ovat tärkeä osa monipuolista ruokavaliota. Maidosta saa proteiinia, kalsiumia ja vitamiineja, joita tarvitaan kasvuun ja hyvinvointiin. Suomessa on myös paljon osaamista maidonjalostukseen ja iso valikoima erikoisruokavalioihinkin sopivia tuotteita, sanoo Siivonen.

YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestö FAO:n organisoimaa Maailman maitopäivää vietetään 1. kesäkuuta. Päivä juhlistaa sitä, kuinka monin tavoin maito vaikuttaa ihmisten elämään eri puolilla maailmaa.

Lue lisää: Resources – World Milk Day

MTK:n maitoedunvalvonnan strategian visiona on, että suomalainen maidontuotanto on kilpailukykyinen ja kestävä suunnannäyttäjä.

Lisää artikkeleita aiheesta

Ravinto

Suolistovaivojen taustalla ravintoainepuutoksia

Yleistyneet suolisto-oireet ja niihin liittyvät ravintoainepuutokset haastavat monen ihmisen terveyttä.’’Ravintoainepuutokset voivat johtua ravinteiden imeytymättömyydestä tai puutteita aiheuttavasta ruokavaliosta. Taustalla voi…

Luontaisterapiat

Ravintoainemittaus kertoo: Messi-kissan ravitsemus on kohdallaan!

Ravintoainemittauksen arvot ovat sinulla Messi lähestulkoon joka kohdalta täydelliset. Kaikesta näkee, että sinua hoidetaan hyvin ja saat optimaalista ravintoa, kertoilee…

Ravinto

Laadukas ruoka ja maltillisesti valitut ravintolisät auttavat jaksamaan

Vitamiinit, kivennäis- ja hivenaineet sekä rasvahapot muodostavat jokapäiväisen ravintomme perustan.’’Saamme liian vähän D-vitamiinia ruoastakin, tosin joihinkin ruoka-aineisiin, kuten maitotuotteisiin, sitä…