Työnsä ääressä

Tapani Hakala Suomen Terveystuotekauppiaiden Liiton varapuheenjohtajaksi

Suomen Terveystuotekauppiaiden Liiton hallitus on valinnut varapuheenjohtajakseen Tapani Hakalan. Hakala toimii Ha-Ki-Kor Oy:n yrittäjänä ja terveyskauppiaana vaimonsa Päivi Hakalan kanssa Pirkanmaalla. Heillä on kuusi BioPro-ketjun myymälää Pirkanmaalla, ja lisäksi hän toimii BioPro-ketjun toimitusjohtajana. Liiton puheenjohtajana toimii ECOteekki-kauppias Niko Korhonen.

Tapani ja Päivi Hakala.

Pitkän linjan terveystuotekauppiaan, Tapani Hakalan valinta vahvistaa Suomen Terveystuotekauppiaiden Liiton tavoitteita kehittää terveyskauppa-alaa valtakunnallisesti sekä tuoda alan yrittäjien käytännön kokemusta vahvasti mukaan liiton toimintaan ja edunvalvontaan.

”Terveyskauppa-alalla on paljon mahdollisuuksia kasvaa ja uudistua. Haluamme kehittää alaa yhdessä yrittäjien, jäsenyritysten ja yhteistyökumppaneiden kanssa sekä vahvistaa terveyskaupan asemaa asiantuntevana hyvinvoinnin erikoiskauppana. On hienoa päästä mukaan rakentamaan alan tulevaisuutta liiton varapuheenjohtajan roolissa”, sanoo Tapani Hakala.

Hakalan mukaan kuluttajien kiinnostus kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin, ravitsemukseen ja luonnollisiin hyvinvointiratkaisuihin näkyy myös terveyskaupassa kasvavana kiinnostuksena asiantuntevaa palvelua kohtaan.

Suomen Terveystuotekauppiaiden Liiton puheenjohtaja Niko Korhonen pitää Hakalan valintaa erittäin myönteisenä koko alan kannalta.

”Tapani Hakalalla on pitkä ja monipuolinen kokemus terveyskauppa-alasta sekä vahva käytännön ymmärrys yrittäjyydestä ja asiakkaiden muuttuvista tarpeista. Hänen näkemyksensä ja kokemuksensa tuovat arvokasta osaamista liiton hallituksen työskentelyyn ja alan kehittämiseen”, Korhonen kertoo.

Suomen Terveystuotekauppiaiden Liiton toiminnanjohtaja Mika Rönkkö korostaa, että alan toimintaympäristö muuttuu nopeasti, mikä lisää yhteistyön ja vahvan edunvalvonnan merkitystä.

”Terveyskauppa-ala elää voimakasta uudistumisen aikaa. Kuluttajien kiinnostus hyvinvointiin kasvaa jatkuvasti, mutta samalla myös alan sääntely, kilpailu ja toimintaympäristö muuttuvat nopeasti. Tapani Hakalan pitkä kokemus terveyskauppiaana, useiden myymälöiden yrittäjänä ja ketjutason toimijana tuo liiton toimintaan tärkeää käytännön näkemystä siitä, miten alan kilpailukykyä ja yrittäjien toimintaedellytyksiä voidaan kehittää tulevaisuudessa”, Rönkkö sanoo.

Suomen Terveystuotekauppiaiden Liitto on terveystuotealan valtakunnallinen toimialajärjestö, joka edistää terveyskaupan, hyvinvointituotteiden ja alan yritysten toimintaedellytyksiä Suomessa.

Lisää artikkeleita aiheesta

Jooga

Kuin olisin kotiin tullut, joogan kautta löysin oman elämäni rytmin

Ystävän työkomennus Ranskaan kuljetti helsinkiläisen Sirpa Immosen joogamatolle: Ystäväni etsi tuolloin 25 vuotta sitten joogakirjaa, jonka avulla hän voisi työnsä…

Harrastukset

Taide hoitaa terveyttä – poimi tästä näyttelyvinkkejä taidemuseoista eri puolilla Suomea

1. Eero NelimarkkaAteneumin taidemuseo, Helsinki | 13.3.2026–13.9.2026Taidemaalari Eero Nelimarkan (1891–1977) koko uran kattava näyttely on ensimmäistä kertaa nähtävillä Ateneumissa. Nelimarkka tunnetaan…

Kulttuuri

Olivia ja Eino olivat vuoden 2025 suosituimmat lasten nimet

Digi- ja väestötietovirasto julkaisee vuosittain edellisen vuoden suosituimmat lasten nimet aina huhtikuun aikana. Tilasto sisältää 50 suosituinta etunimeä ja ensimmäistä…