Lähes kaikki naiset kokevat vaihdevuosi-iässä oireita. Pienellä osalla ne ovat huomattavan voimakkaita. Osalla oireita ei ole juuri lainkaan. Estrogeenireseptoreita on kuitenkin kaikkialla kehossa, joten hormonitasojen muutokset vaikuttavat koko kehoon. Tyypillisten oireiden, kuten kuumien aaltojen, uniongelmien ja mielialavaihteluiden lisäksi vaihdevuodet tuovat mukanaan merkittäviä terveysriskejä.
Työterveyslääkäri Kariina Lehtovaara-Skrifvars kertoo, että lisääntyvät riskit koskevat kaikkia naisia, eikä riskeistä voi syyttää geenejä. Usein perityillä elämäntavoilla onkin Lehtovaara-Skrifvarsin mukaan suurempi merkitys kuin genetiikalla. Riskien hoidossa elämäntavat ovat tärkein tekijä.
Lehtovaara-Skrifvars toimii Suomen Elämäntapalääketieteen yhdistyksessä, joka puhuu vahvasti kokokasvisruoan (kokaru) puolesta. Ruokavalion keinoin useiden sairauksien riskiä ja esiintyvyyttä saadaan pienennettyä ja oireita helpotettua.
’’Lääkityksellä voidaan hoitaa jotain tiettyä riskiä, kuten kohonnutta kolesterolia, mutta elämäntavoilla voidaan hoitaa kokonaisvaltaisemmin montaa asiaa samaan aikaan.’’
Vaihdevuodet lisäävät riskiä esimerkiksi sydän- ja verisuonisairauksiin, diabetekseen ja osteoporoosiin. Noin 50 ikävuoteen asti sydän- ja verisuonisairauksien riskit ovat naisilla selkeästi pienemmät kuin miehillä, mutta kohoavat estrogeenin vähentymisen myötä merkittävästi.
’’Riskit ovat suuremmat naisilla, joilla on ennestään ylipainoa ja joilla on ollut pidempään korkea kolesteroli- ja verensokeritaso, kuin naisilla, jotka ovat noudattaneet jo ennen vaihdevuosia terveellisiä elämäntapoja.’’
Haitallinen sisäelinrasva
Vaihdevuosi-iässä kolesterolitasot pyrkivät nousuun lähes jokaisella. Syy löytyy Lehtovaara-Skrifvarsin mukaan maksasta, jossa on estrogeenin ansiosta ”pahaa” LDL-kolesterolia verestä sitouttavia reseptoreita. Kun vaihdevuosien myötä estrogeenin määrä vähenee, LDL- ja triglyseridipitoisuudet nousevat ja ”hyvä” eli HDL-kolesteroli laskee.
Riskien pienentämiseksi Lehtovaara-Skrifvars kääntäisi ensimmäiseksi katseen painoon. Jos on ylipainoinen, painonlasku auttaa moneen terveyshaasteeseen.
’’Ilman estrogeenia rasva kerääntyy herkemmin sisäelinten ympärille ja on tulehduksellisesti aktiivista. Siksi myös triglyseridiarvot nousevat.’’
Estrogeenin vähentyminen lisää myös insuliiniresistenssiä.
’’Estrogeenin ansiosta insuliini on tehokas ja kuljettaa glukoosia lihaksiin, mutta estrogeenin vähentyessä insuliinin täytyy työskennellä kovemmin ja sokeri jää kiertämään verenkiertoon pidempään nostaen verensokeria.’’
Jos maksa ja lihassolut ovat ylipainon vuoksi rasvoittuneet, insuliini ei saa vietyä sokeria solujen energianlähteeksi. Tämä on syy myös lounaiden jälkeisiin iltapäiväväsymyksiin, joista Lehtovaara-Skrifvarsin mukaan syytetään virheellisesti esimerkiksi perunaa, pastaa tai hedelmiä.
’’Todellinen syypää eivät ole nämä hiilihydraattipitoiset ruoat, vaan se, että soluissa on rasvaa, ja ruoasta saatu sokeri ei pääse sinne, minne sen kuuluisi mennä.’’
