Luonnon antimet, Uncategorized

Susanna Aron kotona on Suomessa harvinainen apiterapiahuone

Taide, luonto ja etenkin mehiläiset tuovat voimaa Susanna Aron arkeen ja työhön. Hänen mielestään toivo loistaa luonnossa.

Kaksi vuotta sitten Susanna Aro sai kipinän kasvattaa mehiläisiä. Pesiä on nyt kuusi.

Kesällä espoolaista Susanna Aroa työllistävät mehiläiset ja puutarha, talvella hän keskittyy taiteen tekemiseen.
’’Elokuussa korjaan hunajasadon ja kuivaan kukkia luonnontuotteideni aineksiksi. Syksyn ja talven tullen arjessani lisääntyvät taideharrastus ja käsityöt. Aika kuluu myös mehiläistarhauksen tuotteiden jatkojalostukseen. Pian alan miettiä ensi kesän siemenseoksia puutarhaani’’, hän kertoo.
Aro on asunut Espoossa kuutisen vuotta. Hänen talonsa sijaitsee Luukin ja Nuuksion luonnonsuojelualueiden lomassa. Asuinpaikka on pääkaupunkiseudulla poikkeuksellinen, sillä alueen asukkailla on hehtaarin kokoiset maa-alueet. Metsän ja puutarhan ympäröivän kodin ikkunasta avautuu vuodenaikojen mukaan muuttuva maisema.

’’Suosittelen lämpimästi puhtaita luonnontuotteita, joissa ei ole kemikaaleja. Soisin ihmisten olevan yhä tietoisempia siitä, mistä esimerkiksi kosmetiikan raaka-aineet ovat lähtöisin’’, Susanna Aro herättelee ihmisiä pohtimaan valintojaan. Kuva: CarolinaFoto


’’Itselleni paikka on mahdollistanut nykyisen toimintani. Aloitin melko tyhjästä. Pikku hiljaa, pala palalta, vuosi vuodelta, olen saanut viimeisteltyä talon, puutarhan, pajutarhan, kukkamaan ja hyötykasvimaan.’’
Aro on kotoisin Kauhavalta Etelä-Pohjanmaalta. Hänen lapsuudenkodissaan oli maitotila. Hän on koulutukseltaan maatalous- ja metsätieteiden tohtori (MMT) ja kasvatustieteiden maisteri (KM). 61-vuotiaalla yrittäjällä on kaksi aikuista lasta.

Mehiläiset veivät mennessään

Tilaajille 🔒 Maksullista sisältöä

Sisältö on vain tilaajille.

Ennaltaehkäisy on parasta ja tehokkainta terveydenhoitoa. Luontaisterveys kertoo, miten jokainen voi omilla valinnoillaan tukea terveyttään ja ennaltaehkäistä sairauksien puhkeamista. Luonto on paras lääkäri, erityisen painoarvon lehdessä saa luonnonmukainen ravinto, liikunta sekä turvalliseksi havaitut luontaisterapiat. Ihminen on psyko-fyysis-sosiaalinen kokonaisuus. Luontaisterveys antaa työkaluja myös psyykkisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin rakentamiseen ja lujittamiseen. Digilehden lukuoikeus avaa käyttöoikeuden lehden ilmestyneisiin numeroihin vuoden ajaksi.

Voit tilata LuontaisTerveyden joko printti- ja verkkolehden yhteistilauksena tai verkkolehtitilauksena.

Tilausvaihtoehdot:

https://esuite-karprint.atexsoftware.com/

Lisää artikkeleita aiheesta

Kauneus

’’Nyt oli oikea aika kannabidiolin läpimurrolle”

Hyvinvointibrändi Blank&:n perustaja ja luova johtaja Noora Shingler kuvaa kannabidiolia eli CBD:tä kokonaisvaltaiseksi raaka-aineeksi: Se kosteuttaa ja rauhoittaa ihoa, ja…

Luonnon antimet

Mobiililaitteille turvavyöt!

Europarlamentaarikko, demarien Maria Guzenina, 56, ottaa joka aamu sen verran itselleen aikaa, että saa viipyillä rauhassa aamukahvin äärellä. ’’Lisään isoon…

Kulttuuri

Ihmisen, siementen ja kasvien yhteys on paljon ihmeellisempää kuin yleensä ajatellaan

Ennen muinoin keväällä oli tapana siunata siemenet. Siemeniä tai viljajyviä siunattiin monilla eri tavoilla. Nykyaikainen tutkimus osoittaa tällaiset tavat järkeviksi. Tutkimuksissa…