Harrastukset, Luonnon antimet

Fisuun yhdessä – kesän kalastustapahtumat kutsuvat lapsia, nuoria ja perheitä luontoon

Kesä tarjoaa parhaat hetket yhteisiin elämyksiin luonnossa – ja kalastus on niistä yksi antoisimmista. Suomen Vapaa-ajankalastajat ja sen jäsenseurat järjestävät ympäri Suomen monipuolista toimintaa lapsille, nuorille ja koko perheelle. Tarjolla on päiväleirejä, kalastustapahtumia, kilpailuja ja yhdessäoloa luonnon äärellä matalalla kynnyksellä.

Kalastus opettaa taitoja, rauhoittaa arjen keskellä ja tarjoaa onnistumisen kokemuksia kaikenikäisille. Samalla syntyy yhteisiä muistoja ja opitaan arvostamaan lähiluontoa ja vesistöjä. Kuva: Juha Ojaharju, Suomen Vapaa-ajankalastajat.

Kalastus on hieno harrastus, jossa tärkeintä ei ole saalis vaan yhdessä tekeminen ja luonnossa oleminen. ’’Toivomme, että mahdollisimman moni vanhempi ja isovanhempi tarttuisi tänä kesänä vapaan ja veisi lapset kalaan – vaikka ihan lähirannalle muutamaksi tunniksi”, kannustaa Suomen Vapaa-ajankalastajien kalatalousasiantuntija Janne Tarkiainen.

Kesän toiminta käynnistyy suosituilla päiväleireillä, joita järjestetään tänä vuonna seitsemällä paikkakunnalla. Leireillä tutustutaan kalastuksen perusteisiin, opetellaan uusia taitoja ja nautitaan yhdessäolosta luonnossa turvallisten ohjaajien johdolla.

Heti päiväleirien jälkeen vuorossa on nuorten oma Vapapäivä 6. kesäkuuta, jolloin Metsähallituksen vapakohteet ovat nuorten käytössä maksutta. Kesän aikana järjestetään lisäksi runsaasti erilaisia kalastustapahtumia ja kilpailuja eri puolilla Suomea.

Tapahtumat sopivat niin ensikertalaisille kuin kokeneemmillekin harrastajille. Moniin tapahtumiin voi osallistua koko perheen voimin.

Lajikalastuksesta kiinnostuneille nuorille on tarjolla myös suosittu Fisuun Fongaus -kesäkisa, jossa tavoitteena on pyytää mahdollisimman monta eri kalalajia. Lisäksi nuoret voivat testata kalatietouttaan Fisuun-kalatestissä myös kotisohvalta käsin.

Tapahtumat löytyvät tapahtumakalenterista

Kaikki lasten, nuorten ja perheiden kalastustapahtumat löytyvät Suomen Vapaa-ajankalastajien tapahtumakalenterista: https://www.vapaa-ajankalastaja.fi/tapahtumat/

Fisuun-kalatesti: https://www.vapaa-ajankalastaja.fi/nuoret/kalatesti/

Fisuun Fongaus: https://www.vapaa-ajankalastaja.fi/tapahtumat/fisuun-fongaus-2026/

Lisää artikkeleita aiheesta

Kauneus

’’Nyt oli oikea aika kannabidiolin läpimurrolle”

Hyvinvointibrändi Blank&:n perustaja ja luova johtaja Noora Shingler kuvaa kannabidiolia eli CBD:tä kokonaisvaltaiseksi raaka-aineeksi: Se kosteuttaa ja rauhoittaa ihoa, ja…

Luonnon antimet

Susanna Aron kotona on Suomessa harvinainen apiterapiahuone

Kesällä espoolaista Susanna Aroa työllistävät mehiläiset ja puutarha, talvella hän keskittyy taiteen tekemiseen.’’Elokuussa korjaan hunajasadon ja kuivaan kukkia luonnontuotteideni aineksiksi.…

Luonnon antimet

Musiikki ja vesi värähtelevät hoitavaa voimaa

Maanantai on viikon paras päivä. Uusi viikko alkaa ja ilman maanantaita ei olisi muita päiviä, iskelmälaulaja Heidi Pakarinen hymyilee. Elämää…