Luonnon antimet

Mansikkakausi normaalissa aikataulussa

Mikäli ei tule yllättäviä sääolosuhteita, avomaamansikan pääsatokausi näyttäisi tänä vuonna ajoittuvan tuttuun tapaan kesäkuun viimeiselle viikolle ja heinäkuulle.

Kotimaisen mansikan kausi on pitkä, puoli vuotta saadaan herkutella.

Talvi oli mansikoiden kannalta pelottava. Lunta oli monessa paikassa todella vähän ja pakkasta reilusti. Alkukeväästä jännitettiin taimien talvehtimista, mutta kasvustot ovatkin talvehtineet yllättävän hyvin, eikä mitään suurempaa talvituhoa ole valtakunnallisesti havaittavissa.
Kevät alkoi aikaisin ja kasvustot lähtivät kasvuun. Näytti pitkään siltä, että kausi olisi aikainen. Viileä jakso on kuitenkin hillinnyt kasvua, ja tällä hetkellä mansikkakausi on normaalissa aikataulussa.

Kesäjuhlien klassikko

Kotimaisesta mansikasta nautitaan nykyään pitkään. Ensimmäiset mansikantaimet istutettiin jo tammikuussa kasvihuoneisiin ja niistä saatiin mansikoita herkuteltavaksi jo huhti-toukokuun vaihteessa. Tunneleissa ensimmäiset mansikat valmistuvat sopivasti kevään valmistujaisjuhliin, joissa kotimaisista mansikoista tehty kakku onkin jo klassikko.

Ensimmäiset mansikantaimet istutettiin jo tammikuussa kasvihuoneisiin ja niistä saatiin mansikoita herkuteltavaksi jo huhti-toukokuun vaihteessa.

Kesäkuussa ennen juhannusta nautitaan tunneleissa tuotetuista mansikoista sekä avomaalla harsojen alla talvehtineiden taimien sadosta. Maan eteläisimmistä osista voidaan odottaa avomaanmansikkaa jo juhannusviikolla.

Mikäli ei tule yllättäviä sääolosuhteita, avomaan pääsatokausi näyttäisi tänä vuonna ajoittuvan tuttuun tapaan kesäkuun viimeiselle viikolle ja heinäkuulle.

Kotimaiset mansikat eivät toki lopu pääsatokauden jälkeenkään. Heinäkuun lopussa ja elokuussa saadaan mansikkaa myöhäisistä lajikkeista sekä keväällä istutetuista taimista. Tunnelimarjaa onkin sitten tarjolla pitkälle syksylle asti. Viime vuonna syötiin kotimaista marjaa vielä marraskuussa.

Sato-odotus viime vuoden talossa

Suomi on pitkä maa, ja mansikat kypsyvät maan eri osissa hieman eri aikaan. Kun Etelä-Suomen pelloilta poimitaan ensimmäisiä avomaanmansikoita, pohjoisempana tunnelit tarjoavat paikallista herkkua ja avomaan satoa saadaan yleensä vielä odottaa hetken.

Kauden sään mukaan ero etelän ja pohjoisen mansikkakauden välillä on viikosta kahteen. Kypsymiseen vaikuttaa lisäksi paikallissää, joten alueellisiakin eroja voi olla. Tämä onkin hyvä tiedostaa, jos aikoo lähteä poimimaan mansikoita itse. Kannattaa ottaa oman lähitilan somekanavat seurantaan, jotta tietää milloin oman lähialueen mansikkasato kypsyy.

”Koska laajoja talvivaurioita ei ole ja kukintakin näyttää kehittyvän hyvin, niin mikäli kesäkuun puolella ei saada suuria sääyllätyksiä, mansikkasadon oletetaan olevan suurin piirtein viime vuoden tasoa, eli 13 miljoonan kilon luokkaa,” toteaa Hedelmän- ja Marjanviljelijäin liiton toiminnanjohtaja Heidi Wirtanen.

”Jos kesäkuusta tuleekin helteinen, kypsymisvauhti tietenkin kiihtyy ja mansikkasato valmistuu odotettua nopeammin. Lämpö myös yleensä vaikuttaa sadon määrään.”

Hedelmät, marjat ja erityisesti mansikka juhlivat


Hedelmän- ja Marjanviljelijäin liitolla on tänä vuonna kaksi suurta juhlan aihetta. Liitto täyttää 80 vuotta, ja Kotimaiset kasvikset ry on tänä vuonna ensimmäisen kerran historiansa aikana valinnut marjan, mansikan, vuoden HeVi:ksi.

Lisää artikkeleita aiheesta

Kauneus

’’Nyt oli oikea aika kannabidiolin läpimurrolle”

Hyvinvointibrändi Blank&:n perustaja ja luova johtaja Noora Shingler kuvaa kannabidiolia eli CBD:tä kokonaisvaltaiseksi raaka-aineeksi: Se kosteuttaa ja rauhoittaa ihoa, ja…

Luonnon antimet

Susanna Aron kotona on Suomessa harvinainen apiterapiahuone

Kesällä espoolaista Susanna Aroa työllistävät mehiläiset ja puutarha, talvella hän keskittyy taiteen tekemiseen.’’Elokuussa korjaan hunajasadon ja kuivaan kukkia luonnontuotteideni aineksiksi.…

Luonnon antimet

Musiikki ja vesi värähtelevät hoitavaa voimaa

Maanantai on viikon paras päivä. Uusi viikko alkaa ja ilman maanantaita ei olisi muita päiviä, iskelmälaulaja Heidi Pakarinen hymyilee. Elämää…